Google lyttää huhut omasta puhelimesta

Pari viikkoa sitten verkkoon valunut huhu Googlen loikkauksesta mukaan matkapuhelinten ohjelmistopuolelta raudan kimppuun on osoittautumassa yhtä vääräksi, kuin syyskuussa verkossa vellonut huhu Microsoftin omasta puhelimesta. Microsoftin kohdalla huhut ampui alas toimitusjohtaja Steve Ballmer ja Googlella saman tempun tekee nyt Android-käyttöjärjestelmän kehityksestä vastaava Andy Rubin.

Me emme tee rautaa”, Rubin kertoi CNet-verkkosivuston mukaan ja jatkoi ”Teemme muille mahdolliseksi laitteiston rakentamisen.”

Googlen kieltäessä huhut omasta puhelimesta, on yhtiöllä ollut kuitenkin rooli joidenkin Android-puhelimien muotoilussa. Yksi hyvä esimerkki on T-Mobile G1, johon Google kehitti kiistanalaisen liukumekanismin, jotta puhelimeen saataisi viisirivinen näppäimistö. Rubinin sanotaankin vitsailleen, että ehkäpä juuri edellä mainitusta seikasta johtuen yhtiön olisi syytä pysytellä vain ja ainoastaan ohjelmiston kehittämisessä.

Andy Rubin muistuttaa, että oman puhelimen rakentaminen saisi sen kilpailemaan yhtiöiden kanssa, jotka ovat tällä hetkellä Googlen kumppaneita. Tähän ei haluta mennä. Kyseessä olisi myös merkittävä muutos Googlen bisnesmalliin, jollaista ei siis tässä vaiheessa ainakaan tulla näkemään.

Huhut Googlen puhelimesta nosti ilmaan Northeast Securitiesin analyytikko Ashok Kumarin. Hän väitti kuulleensa hakukonejätin yhteistyökumppaneilta, että Google kehittää kolmannen osapuolen kanssa omaa puhelinta, joka nähtäisiin markkinoilla vielä ennen vuoden loppua.

Lähde: CNet