Todella kattava videotesti: Motorola DROID vs. Apple iPhone 3GS

Muutamia päiviä sitten pienien ongelmien jälkeen verkkoon vihdoin päässyt TechnoBuffalo.com on tehnyt todella kattavan videotestin, jossa vertaillaan keskenään Applen iPhone 3GS:ää ja Motorolan uutta DROID-puhelinta, joka saapuu Euroopan markkinoille MILESTONE-nimellä. Molemmat mallit edustavat valmistajien parhaimmistoa ja tulevat taistelemaan asiakkaista joulusesongin aikana erityisesti Yhdysvalloissa. Onkin näin ollen mielenkiintoista katsoa, miten hehkutettu DROID todella pärjää Applen suosittua iPhonea vastaan.

TechnoBuffalon testi on erittäin laaja, sillä sen kokonaiskesto lähentelee 18 minuuttia. Videossa pääpaino on muutamien keskeisten ominaisuuksien vertailussa, joita ovat esimerkiksi verkkoselain, tekstinsyöttö, rullaus, kartat ja ohjelmistokauppa. Käydäänpä videossa läpi myös lukitusnäkymää ja puhelinten kustomointiominaisuuksia, jonka osalta voittajasta ei lienee ole epäselvyyksiä.

Videon katsottuaan voi viimeistään todeta sen, että Motorola on vihdoin palannut. Uusi DROID pärjää vallan mainiosti iPhone 3GS:lle ja onkin enemmän mielipide- kuin paremmuuskysymys, kumpi laitteista kannattaa valita. Molemmilla on luonnollisesti omat vahvuutensa, mutta sekä iPhone 3GS että DROID tarjoavat kiehtovan paketin ominaisuuksia ja toimintoja.

Loppuun ei voi kuin todeta, että toivottavasti Motorolan lippulaiva nähtäisiin myös Suomen markkinoilla.

4 kommenttia

  1. Pitäisikö sanoa, että Google on palannut … eikös tuo ole aikalailla perusversio Android 2.0:sta.

    No onhan tuo slimmi design ihan hieno suoritus insinööreiltä.

  2. Meikän mielestä tuo DROIDin ulkokuori ei kyllä vieläkään säväytä, mutta sisus sitten sitäkin kovempaa. Android alusta vaikuttaa olevan silkkaa rautaa, ainoa miinus minkä keksin on ehkä hieman aneeminen ulkoasu, jota pystynee muuttelemaan kuitenkin ihan niinkuin haluaa. Ja mistään Windows Mobilesta ei kuitenkaan ole kyse.

    Saas kuitenkin nähdä rantautuuko tämäkään puhelin ikinä Suomeen asti … 🙂

  3. Joo elikkä Milestone nimellä kulkee euroopassa ja euroopan versio sisältää multitouchin (pinch zoom) selaimessa. Android 2.0 tukee multitouchia, mutta jenkit eivät sitä natiivi ohjelmiin saa. Huono juttu on sitten se että euroopan versiossa ei ole googlen turn by turnia 🙁

  4. Toi tais sanoo, et android ois ollu open source.

    Android 2.0 ei kyllä ole :/ (ainakaan vielä).

Kommentointi on suljettu!