Samsungin älypuhelinstrategiasta mielenkiintoisia huhuja – hylkäämässä Symbianin?

Samsung OS

Maailman matkapuhelinmarkkinoilla kakkostilaa pitävä Samsung julkisti eilen oman mobiilikäyttöjärjestelmän, joka tunnetaan nimellä Bada. Samsung ei kuitenkaan ole vielä kertonut, kuinka Bada tulee vaikuttamaan muihin sen käyttämiin mobiilialustoihin. Nyt asian suhteen on saatu hieman tietoa huhujen ja yllä olevan kuvaajan muodossa, jonka väitetään näyttävän Samsungin älypuhelimissa käytettävien alustojen osuudet aina vuoteen 2012 asti.

Tuorein huhu väittää lyhykäisyydessään, että Symbian saa väistyä yhtiön mallistosta kokonaan ja Windows Mobilen käyttöä vähennetään. Vuonna 2012 Samsungin älypuhelimista suurin osa tulisi perustumaan yhtiön omaan alustaan, jonka rinnalla käytettäisiin Google Android– ja Windows Mobile -käyttöjärjestelmiä. Ensi vuonna tultaisiin vielä näkemään muutama Symbian-puhelin, mutta vuonna 2011 siihen perustuvia malleja ei enää oltaisi julkaisemassa.

Tämän vuoden aikana olemme saaneet kuulla useiden eri valmistajien älypuhelinstrategioista. Useimpien suurien valmistajien listalla Android on erittäin korkealla, joten sen osuus tulee varmastikin nousemaan seuraavien vuosien aikana huimasti. Tämän hetkisen tiedon valossa Android näyttelee merkittävää roolia ainakin Motorolan, Sony Ericssonin ja Samsungin mallistoissa. Mukaan voidaan luultavasti lisätä myös LG.

Ensi vuoden mielenkiintoisin seikka lienee se, miten Nokian Symbianiin keskittynyt strategia tulee toimimaan. Toki yhtiöltä nähdään vuoden 2010 aikana varmastikin lisää Maemo-puhelimia, mutta prosentuaalisesti niiden osuus koko mallistosta tulee olemaan minimaalinen. Pahimmassa tapauksessa esimerkiksi Android-puhelinten puute voi ajaa asiakkaat muihin leireihin, jos käyttöjärjestelmän suosio käyttäjien silmissä nousee samaan tahtiin kuin sen käyttö valmistajien keskuudessa.

Lähde: UnwiredView

2 kommenttia

  1. Jotenkin tuntuu, että Nokian parhaimmat vuodet ovat todellakin takana. Jonkun 5-10 vuoden päästä korealaiset tappelevat markkinajohtajuudesta ja Nokia porskuttaa 10-20% markkinaosuudella. Nokian heikkous on todellakin sen huono muuntautuvuus markkinoiden mukana.

  2. Grafiikassa olisi myös hyvä nähdä myös ajatellut osuudet Sampan oman os:n suhteen. Paljon kun puhutaan tarvetta halvoille älypuhelimille, niin mielestäni bada pyrkii vastaamaan nimenomaan tähän segmenttiin. Eli olemaan ikäänkuin ”halpis-android”. Tällöin Bada tulisi siis syömään ennen kaikkea oman os:n lukuja. Samsung näemmä näyttää valitsevan Winmon e-sarjalaisten kilpailijoiksi yritysmaailmaan ja Anroidit n-sarjalaisia vastaan, jolloin sympparille ei jäänyt enää tilaa ja järkeä. Symbianin kohtalo onkin mielenkiintoinen, kohta Nokia tekee näitä yksin ja se ei välttämättä riitä, varsinkin jos rinnalla on maemo.

Kommentointi on suljettu!