Johtava matkapuhelinvalmistaja Nokia ottaa tuoreessa videossaan katsauksen vuoteen 2015 ja esittelee hieman omia näkemyksiään siitä, millaisia matkapuhelimia meillä on käytössä reilun viiden vuoden päästä. Ennustaminen pitkälle on aina vaikeaa, sillä kukapa olisi osannut esimerkiksi viisi vuotta sitten arvata, että ohjelmistokaupat ovat keskeinen osa älypuhelimia vuonna 2009. Nokia ei videossaan lähdekään tekemään erityisen tarkkoja ennustuksia, mutta pääpointtina paistavat palvelut ja niiden tärkeys tulevaisuudessa.
Nokian näkemyksenä on, että vuoteen 2015 mennessä matkapuhelinvalmistajat ovat myös mitä merkittävimmissä määrin ohjelmistotaloja. Yhtiö visioi tarjoavansa tulevaisuudessa yhden yhtenäisen pilvipalvelun, jonka avulla voidaan muun muassa jakaa tietoa täysin uudella tavalla ja mahdollistaa näin ollen monenlaisia palvelukokonaisuuksia.
Suomalaisvalmistajan perimmäisenä tarkoituksena on tietojen yhdisteleminen toisten käyttäjien kesken. Videossa nähtävät esimerkit ovat kiistatta mielenkiintoisia, mutta luonteeltaan sellaisia, että ne voisivat toimia vain ja ainoastaan lähimmän kaveripiirin kesken, koska palvelut vaativat useiden henkilökohtaisten tietojen jakamista. Nähtäväksi jää, millaisia ideoita Nokialla on yksityisyyden suojaamista varten, koska niistä videolla ei vihjata mitenkään.
Se on aika jännä, miten nykyään yksityisyyden hälventämisellä pyritään tekemään rahaa. Ja monen suuren firman visio on, että nimenomaan nämä Facebookit jne (tai ”sousöl netvöööks” niinkuin Nokialaiset kutsuvat niitä) ovat tulevaisuuden rahasampoja.
Elämästä tehdään helppoa paljastamalla kaikkien kavereiden sijainti ja heidän jokahetkinen mielentilansa. Miten olisi välittäjäaineanturi lisälaitteena Nokian puhelimeen, jossa ainetasapaino määrittäisi mitä kaikkien kavereiden osoitekirjassa lukee nimesi perässä osiossa ”Mood”. Onko tällainen informaation oikeasti kenenkään mielestä mielenkiintoista? Ei tietenkään ole, juju onkin siinä, että ihminen ajattelee aina muiden kiinnostuvan hänestä, vaikkei hän itse muiden status updateista jaksakaan kiinnostua.
Mielestäni jäyheillä Suomen markkinoilla tämänkaltaiset ”avoimuusohjelmat” eivät ikinä tule juurikaan lyömään kipinää. Sen sijaan käytännöllisemmät, oikeasti hyödylliset ohjelmat menestyvät varmasti. Koko social networks ajatus on mielestäni jonkinmoista tyhjäkäyntiä, josta kukaan ei oikeasti nauti.
Asiapuhetta… Î
Samoilla linjoilla ollaan. Tosin itse uskon, että seuraavan sukupolven ”sosiaalinen media” on nykyistä parempaa ja kehittäjät oppivat ymmärtämään paremmin käyttäjien tarpeita. Hyvä ratkaisu on huomaamaton ja sitä kautta uskon myös varauksella”augementet reality” -tuubaan.
Paljon on vielä kehitettävää ja sitä kautta tarjolla on monia liikeideoita meille suomalaisillekin. Seuraava ”Nokia” on toivottavasti korkealle jalostettua softaa/palveluita.
Allekirjoitan tuon Veskun kommentin. Nyt ollaan lähinnä lastenkengissä taapertelemassa ja venkoillaan suuntaan jos toiseenkin. Jossain pisteessä tämäkin hype menee ohi ja sosiaalinen media terminä ja ilmiönä liudentunee pysyväksi osaksi kaikkea muuta mediaa, jota se tietysti omalta osaltaan tällä hetkellä myös muokkaa.
Tilannehan on hieman sama kuin teininä: kaikenlaista kokeillaan josko toimisi, mutta asiat jotka lopulta tuntuvat oikeasti hyödyllisiltä jäävät sitten pidemmällä aikavälillä matkaan.