Motorola DROID -kosketuspuhelimessa outo bugi automaattitarkennuksen kanssa

Matkapuhelinvalmistaja Motorolan DROID-kosketusnäyttöpuhelimesta on löytynyt hieman tavanomaisesta poikkeava koodivirhe, joka aiheuttaa ongelmia kameran automaattitarkennuksen kanssa. Käyttäjät ovat raportoineet kameran huonosta tarkennuksesta, joka on kuitenkin kuin taikaiskusta parantunut yhden yön aikana.

Kameran parantuneeseen tarkennukseen on haettu selitystä useampaakin kautta ja käyttäjien ensimmäinen ajatus oli, että valmistaja on ujuttanut puhelimiin päivityksen verkon yli. Tämä kuulostaakin tarkemmin ajateltuna hieman kummalliselta, koska päivitys olisi työnnetty laitteisiin ilman käyttäjän tietoisuutta asiasta.

Automaattitarkennuksen korjaantumisessa ei ole siis kyse päivityksestä, vaan koodivirheestä, joka liittyy puhelimen päivämäärään. Googlen insinööri Dan Morrill on vahvistanut bugin ja kertoo sen johtuvan siitä, että ohjelmisto käyttää laskuissaan virheellisesti aikamerkkiä, joka johtaa huonoon tarkennukseen. Mielenkiintoisen ongelmasta tekee se, että virhe esiintyy 24,5 päivän sykleissä. Morrillin mukaan 17. marraskuuta alkoi sykli, jolloin tarkennus toimii, mutta rikkoutuu taas 24,5 päivän päästä.

Ongelmaan ollaan jo valmistelemassa korjausta, joka tulee poistamaan pienen, mutta harmillisen bugin Motorola DROIDista.

Lähde: MobileCrunch