Google Earth -karttasovelluksen iPhone-versio päivittyi

Google Earth 2.0 iPhone

Google on tuonut saataville uuden 2.0-version Google Earth -karttasovelluksestaan Applen iPhone– ja iPod Touch -laitteille. Kyseessä on eräs App Store -sovelluskaupan suosituimmista sovelluksista latausmäärillä mitattaessa. Google Earth saapui App Storeen jo vuosi sitten, jonka jälkeen sen ympärille on löytänyt tiensä sadattuhannet käyttäjät.

Tuoreen version mielenkiintoisin uudistus on mahdollisuus tarkastella niin sanottuja kustomoituja karttoja suoraan iPhonella. Google Earth 2.0:lla käyttäjä pääsee käsiksi itsensä ja muiden luomiin karttoihin kirjautumalla sisään omalla tunnuksella. Ominaisuus tuo mukanaan paljon mahdollisuuksia, sillä muokattujen karttojen avulla voi esimerkiksi kirjata muistiin oman patikkaretken tai lempiruokapaikat ympäri maailmaa.

Toinen merkittävä parannus liittyy sovelluksen käytettävyyteen. Uuden version myötä käyttäjän ei tarvitse enää arvailla, mitä kartalla näkyvää kuvaketta on tullut painaneeksi, sillä valitun kuvakkeen ympärille ilmestyy hehkuva rengas. Jos sormi sattuu lipsahtamaan useamman kuvakkeen päälle, niin antaa sovellus näkyville listan, josta voi valita haluamansa toiminnon.

Google Earth 2.0 tarjoaa lisäksi tuen kaikkiaan 31 eri kielelle aiemman 18 sijaan. Tuettujen kielien listalta löytyy muun muassa suomi, ruotsi ja englanti.

Lähde: Google Mobile Blog