Motorolan uuden sukupolven mallistoa yhdistää tällä hetkellä kolme tekijää: Android, kosketusnäyttö ja QWERTY-näppäimistö. Tätä linjaa jatkaa myös tuleva Motus-koodinimellä kulkeva malli, joka on näillä näkymin järjestyksessään yhtiön kolmas Android-puhelin. Se ei tule hätyyttelemään DROIDin valta-asemaa malliston kuninkaana, sillä se on sekä teknisesti että ohjelmistoltaan lähempänä CLIQ-mallia, joka oli Motorolan ensimmäinen Android-puhelin.
Puhelimen ohjelmistopuolelta löytyy mitä luultavimmin Android 1.5, jonka päälle on istutettu MOTOBLUR-käyttöliittymä. Nopeudesta huolta pitävät 528 megahertsin suoritin, 512 MB:tä ROM- ja 256 MB:tä RAM-muistia. Motusin muita ominaisuuksia ovat huhun mukaan 3,1 tuuman kosketusnäyttö (320 x 480 pikseliä), viiden megapikselin kamera, LED-salama, WiFi, Bluetooth, GPS ja 3G-yhteydet.
Motorola Motusin mielenkiintoisin tekijä löytyy puhelimen rakenteesta, josta on huonon kuvan vuoksi tässä vaiheessa vaikea saada kunnollista käsitystä. Puhelimen rakennetta kuvaillaan niin sanotuksi käänteiseksi simpukaksi, jonka lisäksi takana pitäisi olla jonkinlainen navigointinäppäin. Tulevaisuus näyttää, mitä edellä mainituilla tiedoilla todella tarkoitetaan.
Aiemmin verkkoon vuotaneen julkaisuaikataulun perusteella Motorola Motus saapuu markkinoille vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä asettuen CLIQ-mallin kanssa samaan hintaluokkaan.
Lähde: Android and Me
No johan näitä puhelimia vuotaa tiuhaan seulojen läpi ;D
Tuon näppis näyttää kyllä melko heikolta. Vai onkohan kyseessä jonkinmoinen ”hipaisupinta” näppäimistö?