Microsoftin uusi Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmä sisältää useita parannuksia käyttöliittymän sormikäytettävyyden osalta, mutta ikävä fakta on edelleen se, että hieman syvemmälle mentäessä käyttäjä törmää käyttöliittymäelementteihin, joita on äärimmäisen vaikeaa käyttää ilman stylus-kynää. Muutos tilanteeseen saattaa kuitenkin käyttäjien iloksi olla tulossa jo ennen täysin uutta Windows Mobile 7 -versiota, arvelee muun muassa Pocketnow.com.
Verkossa on levinnyt jo loppukesästä lähtien uusia Windows Mobile 6.5 -testiversioita, jotka ovat sisältäneet muutoksia erityisesti niihin käyttöliittymän osiin, jotka ovat parhaillaan levityksessä olevassa versiossa hankalia käyttää ilman kynää. Elokuussa uutisoimme videosta, jossa esiintyi build 23022 -versio ja tämän jutun lopusta löytyy pätkä, jossa Pocketnow.comin pikaisessa käsittelyssä on Windows Mobile 6.5 build 23502.
Kaiken kaikkiaan luvassa olisi muun muassa suuremmat painikkeet ja valintaruudut sekä helpommin tartuttava rullauspalkki. Muutokset saattavat kuulostaa pieniltä, mutta käytettävyyden kannalta ne edustavat merkittävää hyppäystä eteenpäin.
Viimeisimmän teorian mukaan useat testiversiot ja niissä nähdyt muutokset viittaisivat siihen, että Microsoft on tuomassa mobiilijärjestelmäänsä tuen kapasitiiviselle kosketusnäytölle nopeammin kuin on arveltu. HTC julkaisi jo nykyistä Windows Mobile 6.5 -versiota käyttäen kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustetun HD2:n, mutta tuki tekniikalle on rakennettu taiwanilaisvalmistajan omasta toimesta. Sisäänrakennettu tuki olisi joka tapauksessa kaikkien kannalta parempi ratkaisu ja se innoittaisi varmasti muutkin valmistajat puskemaan markkinoille kapasitiiviseen tekniikkaan nojaavia älypuhelimia.
Tulossa on ”6.5.x versioita”. Ja HD2 ei ole ”yksin HTC:n” tekemä vaan siinä on alla ihan WM 6.5.x-tekniikkaa.
Nämä versionumerot eivät mene Windows phone -maailmassa enää samaan tapaan kuin aiemmin. Mutta sanotaan nyt näin että HD2 on 6.5.2 ja tulossa on vaikkapa 6.5.3 🙂
Ja käyttäjän kannalta tietysti parasta on se, että kehitys kehittyy.
Valmistajat tekevät päätöksen, mitä päivityksiä tarjoavat kuluttajille.
mun mielsetä tämä 6.5 päivitys on todella hyvä.Ei tarvitse asennella mitään htc n omia hässäköitäkään päälle.Puhelinkin jo todella antiikkinen qtek s200 ja hienosti rullaa.
Oikea suunta, kun luopuivat kynäohjauksesta. Mutta eipä taida WM enää kiinnostaa ihmisiä, kun parempiakin vaihtoehtoja löytyy ja Microsftin kilpailukeinot eivät kovin reiluja ole.
Nämä uutisoinnit WMobilen paremmasta käytettävyydestä saivat minut kiinnostumaan ko. käyttiksestä ensimmäistä kertaa. Toisaalta ilme vaikuttaa olevan melko samanlainen kuin Vistassa ja Win7:ssa, ja tuntuu että tämän näköisiä käyttöliittymiä pitää tuijotella nyt jo pakostakin turhan paljon. Mieluummin näkisin puhelimessani jotain uutta ja erilaista.
Microsoftin epäreiluista strategioista tuskin kannattaa puhua WinMosta puhuttaessa, koska ko. jättikorporaatio ei kuitenkaan tällä alalla todellakaan ole se dominoivin valmistaja. Tilanne on aivan eri kuin PC ja esim. XBOX360 ympyröissä.