Sisäpiiritiedoistaan tunnetun Eldar Murtazin viimeisin paljastus koskee neljännen sukupolven iPhonea, jonka valmistamisesta Apple on Murtazin mukaan sopinut vastikään taiwanilaisen Foxconnin kanssa. Samainen yhtiö on toiminut iPhonen valmistajana kolmen aiemman mallin osalta, joten muutoksia sen suhteen ei ole odotettavissa.
Itse laitteesta ja sen teknisistä ominaisuuksista ei vielä tässä vaiheessa tiedetä mitään varmaa. Yleisesti kuitenkin odotetaan, että neljäs sukupolvi toisi mukanaan suurempia uudistuksia esimerkiksi tekniikkaan ja muotoiluun, jotka ovat pysyneet hyvin samoina vuodesta 2007, jolloin ensimmäinen iPhone-malli saapui myyntiin Yhdysvalloissa.
Apple on tähän asti ratsastanut hyvin pitkälti ensimmäisen iPhonen aikaansaaman hypen voimalla, vaikka meneillään on jo kolmas mallisukupolvi. Mielenkiintoista onkin seurata, miten Apple aikoo nostattaa kännykkäkuumetta myös nykyisten iPhone-omistajien keskuudessa uuden mallin avulla. Nykyinen iPhone 3GS kun ei suuremmin houkuta vaihtamaan, jos taskusta löytyy jo edellisen sukupolven iPhone 3G.
Käyttäjien keskuudessa toivotaan pääsääntöisesti ainakin parempaa näyttöä, koska nykyinen 320 x 480 pikselin tarkkuudella varustettu 3,5 tuuman näyttö on tänä päivänä varsin vaatimaton. Usein ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, miten näytön muutokset vaikuttaisivat App Storessa tarjottavien sovellusten yhteensopivuuteen. Tarkempaan näyttöön siirtyminen on eittämättä edessä jossain vaiheessa, mutta hajauttaako se sovelluskehityksen kahteen osaan, jää nähtäväksi.
Lähde: UnwiredView
”Usein ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, miten näytön muutokset vaikuttaisivat App Storessa tarjottavien sovellusten yhteensopivuuteen.Tarkempaan näyttöön siirtyminen on eittämättä edessä jossain vaiheessa, mutta hajauttaako se sovelluskehityksen kahteen osaan, jää nähtäväksi.”
No sillon kyseessä on huono käyttöliittymäsuunnittelu, tai käytetyn alustan rajallisuus, jos noin käy.
Yleensä kun käyttöliittymiä tehdään, niin ei koskaan pitäisi sitoa käyttöliittymäkomponentteja kiinteisiin koordinaatteihin tai komponenttikokoihin, koska se on takuuvarnma tapa joutua ongelmiin kun näytön resoluutio vaihtuu uuden laitteen myötä. Staattinen käyttöliittymän määrittely on siis huono ajatus.
Käyttöliittymät pitäisi määritellä erilaisten layouttien avulla niin, että ainoastaan komponenttien keskinäiset suhteet määritellään ja frameworkki huolehtii sitten dynaamisesti komponenttien koosta ja sijottelusta näytölle toistensa suhteen.
Niin ja tietenkin frameworkin pitää itse kyetä sopeutumaan erilaisiin näyttöresoluutioihin, jos ei se siihen pysty niin sovellusohjelmouija ei voi asialle juuri mitään tehdä.