Nokian Ovi Store remonttiin – uusi kauppa ulos keväällä

Toukokuun lopussa ovensa avannut Nokia Ovi Store -ohjelmistokauppa ei ole onnistunut houkuttelemaan ympärilleen tarpeeksi suurta käyttäjäkuntaa, jonka vuoksi Nokialla työstetään jo seuraavaa versiota kaupasta. Financial Timesin mukaan Nokian uudistettu Ovi Store lanseerataan käyttäjille tulevana keväänä, eli noin vuosi sen ensiaukeamisen jälkeen.

Älypuhelinten ohjelmistotarjonnan merkitys markkinoilla kasvaa jatkuvasti, joten Nokian panostus omaan Ovi Storeen on välttämätöntä. Tällä osa-alueella muilta karkuun juoksee Apple, joka aloitti ohjelmistovillityksen App Store -ohjelmistokaupallaan. iPhone-puhelimella markkinoita valloittavan Applen kauppapaikka kattaa parhaillaan jo yli 100 000 sovellusta ja määrä kasvaa koko ajan.

Ovi Storen seuraava niin sanottu 2.0-versio tulee olemaan komponenteiltaan noin 75 prosenttisesti täysin uusi, kertoo Casualgaming.biz. Uuden version julkaisun jälkeen muutaman kuukauden sisällä loputkin vanhasta koodipohjasta tullaan korvaamaan uusilla komponenteilla, joten siinäkin mielessä tulossa on merkittävä muutos. Uudistuksilla pyritään ensisijaisesti parantamaan käyttäjäkokemusta, jonka lisäksi mukaan on tulossa muun muassa ohjelmien sisällä tapahtuvat maksutoimitukset.

Käyttöliittymän osalta merkittävimmät muutokset tulevat liittymään ohjelmien helpompaan löytämiseen ja nopeampaan operoimiseen. Pitkän tähtäimen tavoitteena yhtiöllä on aikomuksena lokalisoida sisältö paremmin käyttäjän sijainnin mukaan sekä tarjota esimerkiksi ystävien latauksiin perustuvaa materiaalia.

Suomalaisvalmistajan Ovi Store -ohjelmistokauppa oli lokakuun loppuun mennessä saatavilla jo hieman yli 100 Nokian puhelimelle. Päivittäin kaupasta tehdään latauksia noin miljoona kappaletta ja määrä kasvaa Financial Timesin mukaan 100 prosentilla joka kuukausi.