Google Androidin menestys Euroopassa vielä vaatimatonta

Avoimen lähdekoodin Google Android on kerännyt vuonna 2009 paljon palstatilaa suurten matkapuhelinvalmistajien ansiosta, jotka ovat valinneet sen vauhdittamaan merkittävää osaa älypuhelimistaan. Viime kuukausina pinnalla ovat olleet erityisesti Motorola ja Sony Ericsson, jotka ovat esitelleet uusia Androidiin perustuvia huippumalleja.

Merkittävistä tuotejulkistuksista huolimatta Androidin osuus Länsi-Euroopassa on vielä varsin vaatimattomalla tasolla, kertoo tutkimusyhtiö IDC. Alusta oli vallannut markkinoista ainoastaan 5,4 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä. Nousua edellisneljännekseen verrattuna oli reilu prosentti, joten suunta on ylös, mutta paljon on vielä tehtävää, sillä Symbianin osuus Länsi-Euroopassa huitelee 48 prosentissa.

Google Androidin heikohkoa taivalta Euroopan alueella selittää Yhdysvaltoja huomattavasti huonompi puhelinvalikoima. Useimmat huippumallit ovat tähän asti tulleet yleensä myyntiin ensin Amerikassa ja myöhemmin tai ei koskaan Eurooppaan. Tällä hetkellä paras esimerkki lienee Motorola, jonka uutuusmalleja myydään lähinnä vain rapakon takana.

Vuoden 2010 odotetaan joka tapauksessa olevan menestyksekäs Androidille myös Länsi-Euroopan osalta. Sen osuuden arvellaankin nousevan tulevana vuonna huomattavasti, joka luo paineita muiden mobiilialustojen suuntaan.

Lähde: Reuters

1 kommentti

  1. Mielestäni saatavilla oleviin laitteisiin nähden ei ole ihme ettei Android ole (vielä) menestynyt. MILESTONE koko eurooppaan kaikkialle myyntiin niin johan läksii myynnit hiukan nousuun.

Kommentointi on suljettu!