Hakukoneyhtiö Googlen huhutusta puhelimesta on vuotanut verkkoon ensimmäinen kunnollinen video. Tuoreessa pätkässä keskitytään esittelemään laitteessa pyörivän Android-käyttöjärjestelmän ominaisuuksia, joka on tiettävästi versionumeroltaan 2.1. Mukana vilahtelevat muun muassa Android Market -ohjelmistokauppa ja verkkoselain, jonka lisäksi videossa tarkastellaan myös työpöydän toimintoja ja widget-minisovelluksia.
Googlen loikkauksesta matkapuhelinmarkkinoille on huhuttu joulukuussa ahkerasti. Yhtiön uskotaan tuovan myyntiin Google Phone– tai Nexus One -nimellä kulkeva kosketusnäyttöpuhelin ensi vuoden alussa. MobiiliBlogin kaikki uutiset aiheen ympäriltä löytyvät täältä.
Puhelimen ominaisuuksien arvellaan olevan huippuluokkaa. Sisällä jyllää yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -prosessori ja näyttö tarjoilee katselupinta-alaa 3,7 tuumaa sekä tarkkuutta 800 x 480 pikselin verran. Muita ominaisuuksia ovat tietojen mukaan ainakin viiden megapikselin kamera, HSUPA, WiFi, Bluetooth 2.1 ja microSD-muistikorttipaikka.
Lähde: UnwiredView