Motorola valmistelee haastajaa HTC HD2:lle?

Rajusta laskukaudesta jälleen nousu-uralle päässeen matkapuhelinvalmistaja Motorolan huhutaan valmistelevan markkinoille todellista huippuluokan Android-puhelinta, joka tulisi kilpailemaan näyttönsä osalta HTC HD2:n kanssa samoilla areenoilla. Ensimmäiset tiedot puhelimesta verkkoon on vuotanut kiinalaislähde, joka on saanut käsiinsä myös jonkinlaisen hahmotelman tulevasta uutuudesta.

Amerikkalaisvalmistajan huhuttu huippupuhelin tunnetaan koodinimillä Mirage ja Shadow. Sen odotetaan olevan varustettu huikealla 4,3 tuuman kosketusnäytöllä, jonka tarkkuus yltää 800 x 484 pikseliin. Laite olisi toteutuessaan markkinoiden toinen kyseisen suuruusluokan näytöllä varustettu puhelin ja olisi näin ollen vaihtoehto HD2:lle. Puhelimen muita ominaisuuksia huhutaan olevan HDMI-portti, kahdeksan megapikselin kamera ja kyky toistaa 1080p-tason videokuvaa.

Mielenkiintoa uutuudessa herättää niin ikään puhelimen ohuus. Tietojen mukaan Mirage/Shadow on ainoastaan yhdeksän millimetriä paksu, joka tekee siitä äärimmäisen ohuen. Vertailuna todettakoon, että ohueksi tunnetulta HD2:lta löytyy paksuutta 11 millimetriä.

Lähde: Boy Genius Report

3 kommenttia

  1. näyttää ihan hyvältä…

    HTC HD2 on 11 mm paksu… Motorolan Mirage on vain 9 mm paksu, molemmat 4,3 ” näytöllä… aika loogista, jos kerran näyttöä suurennetaan niin vain paksuudesta voidaan tinkiä.

    toivottavasti nokia tajuaa myös tämän yksinkertaisen tosiasian… odotan kauhulla maemo 6 version julkistamista… näyttö n. 4″ ja paksuus n. 20 mm.

    toivottavasti tämä ennuste ei toteudu!!!

    t. osakkeenomistaja

  2. Nojoo kohta kanniskelemme kaikki taiteltavia A4 paperiarkin kokoisia puhelimia taskuissamme 😀

    Ja psp painu siitä jo helvettiin. Millä maemo versiolla voisi olla näyttö tai mitään mitattavaa fyysistä paksuutta. Ha-ha.

  3. ”Ja psp painu siitä jo helvettiin. Millä maemo versiolla voisi olla näyttö tai mitään mitattavaa fyysistä paksuutta. Ha-ha”.

    taitaa Chris:llä olla lukihäiriö vai onko opiskelut jääneet puolitiehen?

    t. jykä

Kommentointi on suljettu!