Motorola Calgarystä uutta tietoa

Viime vuoden lokakuussa ensimmäisen kerran verkkoon vuotaneesta Motorola Calgarystä on levinnyt uutta tietoa tuoreen kuvan kera. Kyseessä on jälleen yksi Android-pohjainen kosketusnäyttöpuhelin, josta löytyy myös QWERTY-näppäimistö. Puhelin sijoittuu ominaisuuksiltaan ilmeisesti DROID-mallin alapuolelle ja tulee luultavasti saataville sekä mustana että hopeisena Verizon-operaattorin kautta.

Puhelimen ominaisuuksista tiedetään sen verran, että tarjolla pitäisi olla ainakin kolmen megapikselin kamera, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, GPS, digitaalinen magnetometri, WiFi ja microSD-muistikorttipaikka. Puhelimesta löytyy lisäksi MOTOBLUR-käyttöliittymä, joka puuttuu DROIDista.

Motorola Calgaryä testannut käyttäjä kehuu fyysistä näppäimistöä mainioksi ja hehkuttaa erityisesti kuvassa oikeassa yläkulmassa olevaa optista kosketuslevyä. Uutuuden hinta- ja saatavuustiedot pysyvät edelleen pimennossa.

Lähde: Boy Genius Report

1 kommentti

  1. Nyt on Motorola menossa oikeaan suuntaan! Monta vuotta olen harmitellut sitä, ettei muuten loistavat Motorolan puhelimet ole omanneet älykäyttöjärjestelmää. Motorolan laatu ja käytettävyys, sekä materiaalien laatuvaikutelma kun on aina olut kohdallaan. Hyvä jenkit!

Kommentointi on suljettu!