Google Web Store – vain harvoille ja valituille

Eilen lanseeratun Nexus One -puhelimen yhteydessä hakukonejätti Google esitteli markkinoille oman Web Store -verkkokaupan, joka tulee olemaan eräänlainen Android-puhelinten jakelukanava. Parhaillaan kauppa on avoinna ainoastaan Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Singaporessa ja Hong Kongissa, mutta tulee levittäytymään aikanaan myös muualle. Valikoima on niin ikään heikko, sillä Web Storessa myydään tällä hetkellä vain Nexus Onea.

Tulevaisuudessa tilanne muuttuu kaupan osalta merkittävästi. Sen markkina-alueet laajenevat ja valikoimiin tulee puhelimia myös muilta valmistajilta. Tarkemmin tulevasta valikoimasta ei vielä tiedetä, mutta Motorolan Android-puhelimia Web Storessa tullaan ainakin näkemään.

Googlen Web Store ei ole missään nimessä avoin kauppa, jonne kuka valmistaja tahansa voi tuoda Android-mallinsa myyntiin. Hakukonejätin puheet viittaavat vahvasti siihen, että mukaan tullaan valitsemaan yhtiön superpuhelin määritelmän mukaisia laitteita, joihin siis Nexus One kuuluu. Odotettavissa on näin ollen kalliimman hintaluokan puhelimia, joista löytyy tehoa ja kattavasti ominaisuuksia.

Todennäköisesti Googlen verkkokaupasta halutaan myös rajata pois ne puhelimet, joiden Android-käyttöjärjestelmän päälle on rakennettu oma käyttöliittymä. Asiasta ei ole varmuutta, mutta niin tulee luultavasti käymään. Google haluaa kauppaansa niin sanottuja ”puhtaita” Android-puhelimia, jotka eivät esimerkiksi tuota ylimääräistä päänvaivaa ohjelmistokehittäjille modifioinneillaan.

Googlen päällimmäisenä tavoitteena on selvästikin ottaa Android-markkinat nykyistä kovempaan hallintaan. Mielenkiintoista onkin seurata, kuinka suureen rooliin Google Web Store vuoden 2010 aikana nousee.