Takavuosina erittäin hyvin liukukansipuhelimistaan tunnettu Samsung on kaikessa hiljaisuudessa laajentanut mallistoaan yhdellä uudella perinteisellä liukurakenteeseen luottavalla puhelimella, jonka mallinimi on S5550. Yhtiö ei ole virallisesti esitellyt uutuutta, mutta Samsung S5550 on mitä todellisin, sillä sitä kaupataan jo espanjalaisen Phone House -kaupan esitteessä.
Puhelimen ominaisuudet ovat vielä osittain pimennossa, mutta Phone Housen esitteestä selviää, että mukana on ainakin AMOLED-näyttö, musiikkisoitin, viiden megapikselin kamera ja LED-salama. Samsung Hub -sivuston mukaan näyttö on tarkkuudeltaan 320 x 240 pikseliä, jonka lisäksi ominaisuuksiin kuuluvat myös Bluetooth, FM-radio, 3G-tuki ja microSD-muistikorttipaikka. Uutuudesta löytyy niin ikään jonkinlainen integrointi sosiaalisiin palveluihin, mutta tarkemmin toiminnosta ei tässä vaiheessa tiedetä.
Samsung S5550 -puhelimen lopullista myyntihintaa ei ikävä kyllä vielä tiedetä. On myös vielä epäselvää, minne kaikkialle uutuus tulee lopulta rantautumaan.
Lähde: GSMArena
Ei tällainen enää nappaa nykyisten huippupuhelinten rinnalla. Muotoilukin on rumaa, pidän enemmän symmetrisestä puhelimesta. Tässä on todennäköisesti Samsungin oma suljettu käyttis, eli softaa laitteelle ei paljoa saa.
Oikein silmiin sattuu tuon puhelimen ruma ulkonäkö!