Windows Mobilen osuus nettikäytössä pomppasi kuukaudessa 50 prosentilla

Microsoftin Windows Mobile -mobiilikäyttöjärjestelmä ei ole kerännyt viime aikoina kovinkaan paljon luottoa analyytikoilta tai bloggaajilta, jotka antoivat syksyllä lanseeratulle 6.5-versiolle tuoreeltaan erittäin huonoja arvioita. Alustalla varustettuja puhelimia tuli kuitenkin markkinoille viime vuoden lopulla tasaiseen tahtiin, joka näkyy myös käyttöjärjestelmien markkinaosuuksia mittaavan Net Applicationsin luvuissa.

Ohjelmistojätin mobiilijärjestelmä on onnistunut nostamaan käyttöastettaan joulukuussa peräti 50 prosentilla edelliskuuhun verrattuna. Hyppäystä voidaan pitää merkittävänä, koska samassa ajassa esimerkiksi iPhone nosti osuuttaan 22 prosenttia ja Symbian 21 prosenttia. Parhaiten menestyi joka tapauksessa Google Android, joka kasvatti siivuaan markkinoista peräti 66 prosentilla.

Net Applicationsin luvut perustuvat tuhansilta verkkosivustoilta kerättyyn dataan, joten mobiilialustojen varsinaisista markkinaosuuksista ne eivät juurikaan kerro. Luvut antavat kaikesta huolimatta jonkinlaisia viitteitä kokonaisosuuksista ja erityisesti siitä, minkä alustan käyttäjät ovat aktiivisimpia verkossa.

Microsoftin yllättävää hyppäystä voisivat selittää ainakin kaksi tekijää. Ensimmäinen merkittävä seikka on luonnollisesti uusi Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmä, joka saattaa olla käyttäjien silmissä bloggaajien ja analyytikoiden näkemyksiä houkuttelevampi. Verkkokäyttäytymisen osalta keskeisenä voidaan pitää myös tuoretta HTC HD2:ta, joka on parhaimmillaan nettikäytössä suuren 4,3 tuuman kapasitiivisen kosketusnäyttönsä ansiosta.

Lähde: WMPoweruser

5 kommenttia

  1. Karmea uutinen! Kuinka joku alentuu tuollaista surkeata ja tietoturvatonta Mikkisoftan käyttistä pitämään taskussa?

    1. nyt on kyllä mennyt puurot ja vellit sekaisin. Microsoftin tietoturvaton ja reikäinen käyttis on se, joka pyörii tietokoneilla. WinMo ei ole sen turvattomampi kuin muutkaan mobiilikäyttikset. Muutenkin aika vähään kannattaa jättää windowsin ja windows mobilen vertaaminen, kyseessä on kuitenkin ihan erilaiset tuotteet. Kehityskin kulkee ihan eri tiimeissä ja eri polkuja. Sitä paitsi ylivoimaisesti suurimmassa osassa windows mobile -puhelimista käyttää oletusselaimena Opera Mobilea.

  2. Kyllähän Mikkisofta on panostanut mobiilipuolen käyttikseensä ja on olemassa mielenkiintoisia malleja, jotka WinMota käyttävät.

    Mielestäni trendi on kuitenkin avoimiin ohjelmistoalustoihin päin ja siksi toivoisin WinMon putoavan kelkasta mahdollisimman pian. Mutta peruskäyttäjähän jolla ei ole mistään käyttiksestä harmainta haisua sen ratkaisee lompakollaan 🙂

  3. Olisi muuten mielenkiintosta tietää kuinka noi luvut tarkalleenottaen on saatu. Jos tuossa vertaillaan ainoastaan selainten itsestään useragenttina raportoimia nimiä, niin pitää muistaa, että esim iPhonessa käytetään käytännössä ainoastaan Safaria, mutta Symbian-luureissa käytetään useampaa kuin yhtä selainta.

    Symbian-luureilla käytetään esimerkiksi sekä Opera Miniä, että Opera Mobilea. Opera Mini on Java sovellus ja Opera Mobile on natiivi Symbiansovellus. Opera Miniä käyttävien puhelinten kohdalla ei ole mahdollista useragentista nähdä mikä käyttöjärjestelmä puhelimessa on, koska Opera Minin raportoima useragentti on jotain tällästä (googlella haettu)

    Opera/9.50 (J2ME/MIDP; Opera Mini/4.0.9800/209; U; en)

    Tosta ei mitenkään pysty sanomaan mikä käyttis puhelimessa on. Puhelin voi ola Symbian-luuri tai jotakin ihan muuta kuten S40-luuri. Opera Mini on maailman käytetyin känyköiden webbiselain. Hyvin suuri, tai suurin, osa Opera Minin käyttäjistä luultavasti on peruspuhelinten käyttäjiä, mutta mukana on myös paljon Symbian-luurien käyttäjiä. Toisaalta peruspuhelinten yleensä pienten näyttöjen avulla surffaaminen ei välttämättä ole kovin mukavaa, eli vaikea todella sanoa mikä se suhde on.

    Symbianille on myös muita selaimia kuten Skyfire, Thunderhawk ja Ozone.

    Veikkaanpa, että tuota edellä mainitua ei ole otettu huomioon ja Symbianin osuus on todellisuudessa huomattavasti suurempi kuin nuo tulokset antaa ymmärtää. Henkilökohtasesti minusta on hyvin vaikea uskoa, että iPhonen osuus olisi suurempi kuin kaikkien maailman Symbian puhelinten osuus. Olen kutakuinkin varma, että tilastoja vääristää merkittävästi nimenomaan se, että Symbianille on useita eri selaimia.

  4. ”Symbianille on myös muita selaimia kuten Skyfire, Thunderhawk ja Ozone.”

    Ja tietenkin jokaisen S60 luurin mukana tuleva vakioselain.

Kommentointi on suljettu!