Nokia on julkaissut ohjelmistopäivityksen viime vuoden lopulla kauppoihin saapuneelle N900-multimediatietokoneelle. Tarjolla on pienimuotoinen päivitys, joka on saatavilla sekä Nokia Software Updater -sovelluksella tietokoneen välityksellä että verkon yli niin kutsuttuna OTA-päivityksenä.
Tarjolla oleva päivitys ei sisällä merkittäviä muutoksia Maemo 5:n ominaisuuksiin. Mukana ei esimerkiksi ole vielä luvattua tukea kunnolliselle pystytilalle, jonka on kerrottu saapuvan N900:lle päivityksen muodossa. Nyt julkaistun ohjelmiston tärkein tehtävä on valmistella uutuuspuhelinta Nokian Ovi Store -ohjelmistokaupalle, jonka virallinen lanseeraus tapahtuu yhtiön mukaan pian. Osa käyttäjistä on jo raportoinut onnistuneensa käyttämään kauppapaikkaa puhelimellaan osoitteessa store.ovi.mobi, joten kaikki näyttäisi olevan viittä vaille valmista.
Nokia N900 on maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan ensimmäinen Linux-pohjaiseen Maemo-järjestelmään perustuva puhelin. Sen merkittävimmät ominaisuudet ovat 3,5 tuuman resistiivinen kosketusnäyttö, 600 megahertsin suoritin, OpenGL ES 2.0 -grafiikkakiihdytys, HSPA 10/2 Mbps, WiFi, Bluetooth 2.1, A-GPS, 32 gigatavun sisäinen muisti, microSD-muistikorttipaikka, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja viiden megapikselin kamera automaattitarkennuksella sekä LED-kaksoissalamalla.
Lähteet: Nokia Conversations & Engadget
Päivitys myös siloitteli puhelimen ohjelmistolatausohjelman ulkonäköä ja kenties hieman selkeytti sen käyttöä. Ja nyt mainittu ’Ovi Beta’ niminen sovelluskauppa toimii puhelimella.
Hieman mielestäni mystisesti myös Bounce Evolution sai päivityksen, mutta mitään lisäsisältöä ei peliin valitettavasti tullut. 🙂 Tahtoisin uskoa, että ohjelmistopäivitys liittyi myös puhelimen OpenGL ominaisuuksiin, jonka takia peliäkin piti päivittää. Toiveajattelua. 🙂
Lupaava alku! Seuraavaksi odottelen käyttiksen käyttökokemusta ehostavia, turhia odottelemisia ja pieniä yskäsyjä parantelevaa päivitystä, vaikka kaikenkaikkiaan käyttis rullaakin mainiosti.
Ovi Store N900:lle on nyt avoinna:
http://www.maemo-freak.com/index.php/miscellaneous/1357-eagerly-awaited-ovi-store-for-nokia-n900-goes-live-today