Windows Mobile 7:n ei ole taaksepäin yhteensopiva?

Uusia tietoja Microsoftin Windows Mobile 7 -käyttöjärjestelmästä tihkuu jälleen verkkoon. Mobiilimaailman tietotoimistona tunnettu Eldar Murtazin paljastaa Twitter-profiilissaan päässeensä kokeilemaan ohjelmistojätin tulevan mobiilikäyttöjärjestelmän erittäin varhaista esiversiota.

Tärkeimpänä tietona Mobile-Review.com-sivuston perustaja tuo esille taaksepäin yhteensopivuuden, jollainen puuttuu esiversiosta kokonaan. Seiskaversiolla ei pysty Murtazin tietojen mukaan pyörittämään esimerkiksi Windows Mobile 6.5:lle tehtyjä sovelluksia. Myyntiversion suhteen tilanne voi kuitenkin olla toinen, sillä esimerkiksi Palm on tuonut uudelle webSO-alustalleen emulaattorin, jolla vanhojen Palm OS -sovellusten ajaminen onnistuu.

Taaksepäin yhteensopivuuden rikkoutuminen viittaa merkittäviin muutoksiin käyttöjärjestelmän eri elementeissä. Tulossa on täysin uudistunut käyttöliittymä, jonka ohella myös järjestelmän ytimenä toimivan kernelin on huhuissa arvuuteltu vaihtuvan kokonaan uuteen. Nykyinen kernel perustuu alun alkaen Windows CE:lle kehitettyyn ytimeen.

Käyttöliittymää Murtazin kuvailee Zune HD:tä monimutkaisemmaksi. Mukana on paljon vaakasuuntaista liikettä ja ylimääräistä tietoa on saatavilla eri kuvakkeiden takaa. Venäläisguru kehuu hyppäystä eteenpäin mainioksi, mutta pitää käyttöliittymää osittain muun muassa iPhonen kopiona.

Lähteet: Engadget & Pocketnow.com