Mobiililaitteisiin erikoistunut Boy Genius -verkkosivusto väittää kuulleensa ensitietoja Applen tulevasta iPhone OS 4.0 -käyttöjärjestelmästä. Sivusto kertoo tietojen tulevan luotettavalta lähteeltä, jolla on hyvät yhteydet Appleen. Tiedoille voidaan näin ollen antaa hieman enemmän painoarvoa, vaikka vahvistusta niille ei tässä vaiheessa kyetäkään tarjoamaan.
Boy Geniusin lähde vihjaa iPhone OS 4.0:n sisältävän merkittävästi uudistuneen käyttöliittymän, joka hyödyntää nykyistä enemmän monikosketustoimintoja. Uudistuksilla pyritään tietojen mukaan helppokäyttöisempään ja tehokkaampaan käyttöliittymään. Käyttäjien toiveissa on varmastikin myös nykyistä monipuolisempi kotinäkymä, mutta sen mahdollisista muutoksista ei ole vielä konkreettista informaatiota.
Toiseksi merkittäväksi muutokseksi huhutaan moniajoa, joka vihdoin olisi osa käyttöjärjestelmää, ainakin jollain tasolla. Kolmas tiedonjyvänen koskettaa yhteystietojen ja kalenterin synkronointimahdollisuuksia, joiden arvellaan huhujen mukaan laajenevan.
Alkuperäinen iPhone tulisi uuden käyttöjärjestelmäversion myötä tippumaan päivitysketjusta pois, kertoo Boy Geniusin lähde. Nykyisistä puhelimista siis 3G– ja 3GS-mallit pääsisivät nauttimaan neljännen sukupolven iPhonen ohella uudesta ohjelmistosta.
Lähde: Boy Genius Report
Mielenkiintoisinta tässä on mielestäni puhe iPhonen siirtymisestä lähemmäs mobiilitietokonetta. Kukas nyt tämmöisen trendin on nostattanut viimeaikoina pintaan? Ainiin, Nokia. 🙂
Milläköhän lailla nokia mitään on nostellut? Onhan noita n900-vastineita ollut markkinoilla jo pitkään.
Itse kyllä toivon enemmän, että uusi versio ei toisi moniajoa tai se olisi sovelluskehityksessä mahdollinen mutta rajoitettu (tyyliin musiikkisoitin)
”Milläköhän lailla nokia mitään on nostellut? Onhan noita n900-vastineita ollut markkinoilla jo pitkään.”
Kuten?
”Itse kyllä toivon enemmän, että uusi versio ei toisi moniajoa tai se olisi sovelluskehityksessä mahdollinen mutta rajoitettu (tyyliin musiikkisoitin)”
Miksi ihmeessä sä tommosta oikeen toivot? Äläkä nyt vaan ala selittämään mitään akun kestiosta tai jotain muuta yhtä naurettavaa roskaa.
Sen mitä olen englanninkielisiltä sivuilta lukenut, niin uudessa iPhone OS versiossa EI OLE edelleebnkään moniajoa käyttäjän ohjelmille. Se mitä on hehkutettu on ilmeisesti todellisuudessa taas vain yksi viritelmäsamaan tyyliin kuin push-tekniikka.
Miksuh:
Ihan mikä vaan Qtek 9100 alkaen. Nykyaikaisistakin löytyy iso kasa kommareista, G1:een ja Droidiin. Ja sinua lainatakseni: älä nyt vään ala selittämään mitään naurettavaa roskaa, että n900 jotenkin noista todellisuudessa eroaisi.
Moniajon puuttuminen on ehdottomasti massan etu. Innovaattoreita tai aikaisia omaksujiakin, jotka tuollaista käyttää, on kuitenkin maailmassa hyvin vähän. Päivittäin saa olla näitä s60-käyttäjiä neuvomassa (jotka valittavat akun kestoa) miten niillä on about kaikki sovellukset auki akkua syömässä.
Koska et selkeästikään ymmärtänyt mitä tarkoitin niin selvennetään nyt vielä, että kannatan siis rajoitettua moniajoa. Eli ohjelmakohtaisesti voidaan sallia ohjelman/ohjelman osion moniajon mahdollisuus (esim spotify jää taustalle soimaan). Sen sijaan nokiamaisesti osoitekirjojen yms sovellusten (jotka eivät taustalla mitään konkreettista tee) turhien on turha jäädä rullaamaan.