Matkapuhelimet valloittavat Internetin vuonna 2013?

Verkkoselaaminen ja verkkoselaimella varustettujen puhelinten määrä kasvaa koko ajan. Markkinoille tulvii jatkuvasti entistäkin edullisempia mobiililaitteita, joista löytyy suurehko näyttö, tarvittavat yhteydet ja ohjelmisto Internetin käyttöön puhelimella. Markkinoiden valtias on kuitenkin edelleen PC, mutta vuonna 2013 tilanne saattaa muuttua, arvioi tutkimusyhtiö Gartner.

Gartnerin laskelmien mukaan vuonna 2013 maailmalla on käytössä kaikkiaan 1,78 miljardia tietokonetta ja 1,82 miljardia nettikäyttöön soveltuvaa matkapuhelinta. Arvioiden mukaan tietokone tulee edelleen säilyttämään asemansa yleisimpänä laitteena verkon käyttöön, mutta ei loputtomiin. Gartner nimittäin uskoo, että vuoden 2015 aikana matkapuhelin nousee suosituimmaksi tavaksi selata verkkoa.

Verkkosivustoille tapahtuva muutos aiheuttaa Gartnerin mielestä paineita mobiiliversioiden kehittämisestä. Gartnerin tutkimukset osoittavat, että vuonna 2009 suurimmalta osalta organisaatioista puuttui mobiililaitteille suunnattu versio sivustoistaan. Esille tutkimusyhtiö nostaa sellaisia merkittäviä nimiä kuin Ikea International, Apple, Samsung, H-P ja Pitney Bowes, joilta ei löydy matkapuhelimille optimoitua verkkosivustoa.

Gartnerin arviot ovat järkeenkäyviä, mutta yhtiö jättää kuitenkin osaltaan huomioimatta laitteiden kehityksen tulevien vuosien aikana. On syytä olettaa, että esimerkiksi kolmen vuoden päästä markkinoilla on kymmenittäin sellaisia matkapuhelimia, joilla täysimittaisten verkkosivustojen tarkastelu onnistuu vaivattomasti. Niitä löytyy markkinoilta jo tänäänkin, mutta vain ylemmästä hintaluokasta.

Lähde: Gartner

2 kommenttia

  1. ”Gartnerin arviot ovat järkeenkäyviä, mutta yhtiö jättää kuitenkin osaltaan huomioimatta laitteiden kehityksen tulevien vuosien aikana. On syytä olettaa, että esimerkiksi kolmen vuoden päästä markkinoilla on kymmenittäin sellaisia matkapuhelimia, joilla täysimittaisten verkkosivustojen tarkastelu onnistuu vaivattomasti.”

    Pit’äisi muistaa se, että nykyiset matkapuhelinverkot ei välttämättä kaikkialla maailmassa kestä tukkeutumatta sitä, että yhä useampi kännykällä surffaaja käyttää pöytätietokoneille suunnattuja webbisivuja, joten olisi ihan suositeltavaa tarjota kännyköille optimoitu versio sivustosta. Toki sen sivuston mobiilicversion pitää olla niin hyvä, että käyttäjät haluaa sitä käyttää.

    ” Niitä löytyy markkinoilta jo tänäänkin, mutta vain ylemmästä hintaluokasta.”

    Riippuu nyt ihan sillä mitä tolla ”ylemmällä” tässä tarkotetaan. Esim omalla Nokia 5800 XpressMusic luurillani surffailee ihan ilokseen pöytäkoneille tarkotetuilla sivuilla. 5800XM sijoittuu n. 200 euron hinnallaan keskihintaisten puhelinten joukkoon.

  2. Alkaa olla korkea aika siirtyä IPv6:n. Kännykällä netin käytön yleistyminen tätä vauhtia johtaa takuuvarmasti IP-numeroiden loppumiseen kesken, jos muutosta ei tehdä ja pysytellään itsepäisesti IPv4:ssä.

Kommentointi on suljettu!