Kiina on paikka, jonne suuryritykset ovat jo useiden vuosien ajan siirtäneet toimintojaan edullisemman työvoiman ja halvempien kustannusten perässä. Usein maassa valmistettuihin tuotteisiin mielletään muita heikompi laatu, vaikka näin ei välttämättä ole.
Maailman suurimmalla matkapuhelinvalmistajalla on myös paljon toimintaa Kiinassa. Nokialla on Beijingissä eräs yhtiön keskeisimmistä tuotanto-osastoista, johon osana kuuluvat myös tutkimus-, kehitys-, markkinointi- ja testausyksiköt. Yhtiön toimintaa Kiinassa pääsee nyt tarkastelemaan lähemmin Nokian julkaiseman videosarjan välityksellä, jossa kurkistetaan eri osastojen sisälle.
Nokian videoissa nähdään muun muassa pätkiä tuotantolinjalta, suunnitteluosastolta ja testausyksiköstä. Suomalaisvalmistaja painottaa, että puhelimet käyvät Kiinassa läpi samat vaiheet kuin muiden maiden tuotantoyksiköissä, joka tarkoittaa esimerkiksi niiden yksilöllistä testaamista ennen myyntiin saapumista. Videoiden kautta Nokia pyrkii selvästikin hälventämään Kiinassa valmistettuihin tuotteisiin yhdistettäviä ennakkoluuloja.
Videokierros löytyy lue lisää -linkin takaa.
Kiitos hyvästä artikkelista.
Mukava kuulla, että aihe on kiinnostava. 🙂
Nokia…made in Finland(ish)
Katsoin kaikki neljä esittelyä uteliaana. Kiitos!