Mobiili-Firefoxista beta-versio Androidille helmikuussa?

Mozilla tulee sekoittamaan kuluvan vuoden aikana älypuhelinten verkkoselainmarkkinoita, joita hallitsevat lähinnä puhelinten omat selaimet ja norjalainen ohjelmistotalo Opera. Mozilla lyöttäytyy kilpailuun omalla Firefox-selaimellaan, josta on jo saatavilla Nokia N900:lle valmista edeltävä RC-versio ja Windows Mobilelle testausta varten alpha-versio. Kehitteillä on myös Google Androidille suunnattu Firefox, jota pääsee viimeisimpien huhujen mukaan kokeilemaan käytännössä helmikuussa beta-version myötä.

Virallista tietoa Firefoxin saatavuudesta Androidin osalta ei vielä ole. Camp-firefox.de väittää joka tapauksessa, että testiversio olisi mahdollisesti ladattavissa jo ensi kuun aikana.

Mobiili-Firefoxin keskeisimpiä ominaisuuksia ovat HTML5-tuki ja yhtiön markkinoiden nopeimmaksi kehuma JavaScript-moottori. Käyttöliittymä on pyritty suunnittelemaan tilan rajoittuneisuus huomioiden, josta kertovat muun muassa eletoiminnot, joilla eri käyttöliittymäelementtejä voidaan tuoda esille. Selain mahdollistaa myös lisäosien käytön sekä tukee sijaintiin perustuvaa selaamista ja osaa synkronoida selaintiedot työpöytäselaimen kanssa.

Lähde: UnwiredView

1 kommentti

  1. Enpä tiedä sekottaako nyt pakkaa kovinkaan paljoa, ainakin N900:llä Firefoxin käyttö on jotain aivan muuta kuin juhlaa. Erittäin hidas scrollailussa ja selailussa ylipäänsä.

Kommentointi on suljettu!