Samsung Galaxy 2 vuoti verkkoon

Korealaisen Samsungin Android-puhelimet eivät ole herättäneet markkinoilla samanlaista huomiota kuin vaikkapa Sony Ericssonin tuleva XPERIA X10 tai Motorolan viime vuoden puolella Yhdysvaltoihin saapunut DROID. Yhtiön Android-malliston puhelimet ovat olleet sekä ulkoisesti että ominaisuuksiltaan melko värittömiä, joka on vähentänyt kiinnostusta esimerkiksi Galaxyä kohtaan.

Tilanteeseen on korealaisvalmistajan osalta tulossa kuitenkin muutos. Huhut kertovat, että helmikuun puolessa välissä pidettävässä Mobile World Congress -tapahtumassa tullaan näkemään Galaxyn seuraaja. Puhelin tunnetaan tässä vaiheessa mallinimellä Galaxy 2. Uutuuden pitäisi viedä Samsungin Android-mallisto seuraavalle tasolle ominaisuuksillaan ja elegantimmalla olemuksellaan.

Samsung Galaxy 2:sta arvellaan löytyvän 3,7 tuuman AMOLED-kosketusnäyttö, viiden megapikselin kamera, yhden gigahertsin Snapdragon-suoritin ja 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Käyttöjärjestelmänä toimii Google Android 2.1, joka on tuttu Nexus Onesta.

Lähde: Engadget