Mini 5 Android-tablet vilahti Michael Dellin kätösissä

Useimmille tietokonevalmistajana tuttu Dell valmistelee markkinoille erittäin mielenkiintoista Mini 5 -laitetta, josta huhuttiin MobiiliBlogissa kertaalleen jo viime vuoden lokakuussa mallinimellä Streak. Uutuus on puhelimen ja suurikokoisemman tablet-tietokoneen yhdistelmä, jonka käyttöjärjestelmänä toimii Google Android 1.6.

Dell Mini 5:n tarkimmat yksityiskohdat yhtiö on pitänyt omana tietonaan, mutta TechCrunch-verkkosivuston toimitus onnistui saamaan laitteen videolle itse Michael Dellin pikaisen esittelyn kera. Videon tärkein tieto lienee se, että laitteen kerrotaan tulevan myyntiin seuraavien kuukausien aikana. Markkina-alueet pysyvät edelleen kuitenkin pimennossa.

Uutuuslaitteen ominaisuuksiin pitäisi kuulua yhden gigahertsin Snapdragon-suoritin, viiden megapikselin kamera, LED-kaksoissalama, WiFi, Bluetooth, microSD-muistikorttipaikka ja 3G-yhteys. Näyttö on mukavat viisi tuumaa ja se kykenee 800 x 480 pikselin tarkkuuteen.

Viimeisimpien tietojen mukaan Mini 5:n hinta tulee olemaan sen suurin heikkous. TechCrunchin mukaan laite nimittäin kustantaisi reilut 1000 dollaria, joka on erittäin paljon tämän kaltaiselta tuotteelta.

Lähde: TechCrunch

4 kommenttia

  1. hyvin mielenkiintoinen ja kallis kaiketi, mutt
    – mahtuu povitaskuun – eikä siis tarvi reppua tai muuta erillistä kantolaitetta
    – mahtuu auton kojelaudalle ja jos sisältää gps:n, niin hyvä juttu
    – sisältää kommonikointiin tarvittavia ohjelmia – gsm. wlan, etc…

    kohan kuullaan lisää

  2. Näyttää hyvältä mutta aivan liian kallis vekotin jos hintahuhut pitävät paikkansa, olkoon vaikka jeesus-siru snapdragon sisällä!
    en tosiaankaan tablet laitteesta ala tonnia maksamaan. Sillä hinnalla saan 2 tehokasta pöytäkonetta kasattua!
    Hintaa puolet pois niin sitten iPadi saa hyvän kilpailijan, mielenkiintoiselta vaikutti tää dellin tabletti anyway..
    Tuntuu että tämä vuosi 2010 on vähän niinkuin ”dawn of the tablet” 🙂
    odotan innolla mitä kivaa tämä vuosi tuokaan tullessaan.

  3. Koko 5 tuumaa ja 800×480 resoluutio – liian vähän ja tippuu puhelinkategoriaan, jossa 5 tuumaa on taas melko paljon. Toisaalta HD2:n 4,3 tuuman näyttö ei ole liian iso ja sen käytön jälkeen on vaikea tottua pienempään.

    Tuollaista laitetta on todella vaikea positioida. Kaikki valmistajat yrittävät arvata mitä kuluttaja haluaa.

    Mutta tuolla hinnalla kaikki laitteet jäävät melko marginaalisiksi, koska niiden on vaikea haastaa läppäriä.

    1. Tämä laite kieltämättä kulkee siinä puhelimen ja tabletin rajamailla… Videosta päätellen kokoa on ehkä sen verran paljon, että aivan housujen taskuissa tuota ei mielellään kuitenkaan kuljettaisia…

Kommentointi on suljettu!