
Nokian julkistama konseptikuva tulevasta Symbian^3:sta
Ensimmäiset Symbian^3-pohjaiset puhelimet nähdään markkinoilla vuoden 2010 kolmannen vuosineljänneksen aikana, kertoo DigiTimes Nokian Taiwanin osastoa johtavan Michael Hsun kommentteihin perustuen. Suomalaisvalmistaja aikoo hypätä nykyisistä Symbian^1-puhelimista suoraan käyttöjärjestelmän kolmanteen versioon, joka sisältää uudistuksena muun muassa monikosketustuen ja useita näkymiä kattavan työpöydän.
Linux-pohjainen Maemo-alusta tulee niin ikään ottamaan hyppäyksen kuluvan vuoden aikana seuraavaan versioon. Ensimmäinen Maemo 6:een perustuva puhelin nähdään kaupoissa vuoden 2010 loppupuoliskon aikana. Tieto ei tule yllätyksenä, sillä Nokia kommentoi asiaa jo viime vuoden joulukuussa.
DigiTimesin mukaan ensi vuonna Nokian puhelimista 55 prosenttia perustuu Symbianiin. Seuraavaksi eniten nähdään suljettuun S40-alustaan pohjautuvia laitteita, jotka nappaavat mallistosta 35 prosenttia. Maemo saa DigiTimesin lähteen mukaan tyytyä 10 prosentin osuuteen mallistosta.
Lähde: DigiTimes