Microsoftin Mobile World Congress 2010 -messuilla julkistama Windows Phone 7 Series -alusta on saanut kehittäjät arvioimaan sitoutumistaan nykyisen Windows Mobile 6.5 -version suhteen uudelleen. Vaikka seuraavan sukupolven alusta tulee markkinoille vasta loppuvuodesta, on selvää liikehdintää havaittavissa muutamien yhtiöiden osalta.
Merkittävä takaisku Windows Mobile 6.5:lle tulee Adoben suunnalta, joka on yhtiön työntekijän viralliselle foorumille lähettämän viestin perusteella päättänyt olla tuomatta Flash 10.1 -tukea alustalle. Syyksi kerrotaan WM 6.5:n vajavainen tuki tarpeellisille API-rajapinnoille, jonka vuoksi Flash 10.1 tullaan näkemään vasta WP7S-versiossa. Selitys kuulostaa oudolta, sillä vielä viime vuoden lokakuussa tukea oltiin kovasti tuomassa monien muiden järjestelmien ohella myös Windows Mobile 6.5:lle. Olemme jopa nähneet yhtiön esittelevän sen toimivuutta videolla.
Samanlaisia ääniä on kuulunut myös Mozillan suunnalta. Jay Sullivanin mukaan säätiössä pohditaan, onko järkevää jatkaa Firefox-selaimen kehittämistä Windows Mobile 6.5:lle. Kehittäjien kato saattaa vaikuttaa myös Microsoftin aikeisiin tukea vanhenevaa mobiilijärjestelmää tulevaisuudessa. Yhtiön alkuperäinen suunnitelma on pitää se markkinoilla vielä Windows Phone 7 Seriesin rantautumisenkin jälkeen.
Lähde: Engadget