Playstation-puhelin muuttuu vihdoin todeksi vuonna 2010?

Kuvassa Sonyn PSPgo-käsikonsoli

Sony Ericssonin Playstation-puhelimesta on huhuttu vuosia, mutta edelleenkään sellaista ei markkinoilla ole nähty. Viime vuoden kesäkuussa Sonyn huhuttiin aloittaneen pelipuhelimen kehittämisen, jonka tarkoituksena olisi yhdistää PSP-käsikonsolin ja Sony Ericsson -puhelinten ominaisuudet. Aihe on sen jälkeen hautautunut reiluksi puoleksi vuodeksi unholaan, mutta nyt sen nostaa pinnalle Wall Street Journalin esille tuoma huhu.

Arvostettu verkkojulkaisu väittää Sonyn kehittelevän paitsi todellista kilpailijaa Apple iPad -kosketusnäyttölaitteelle niin työstävän Ericssonin kanssa puhelinta, jolla voisi pelata Playstation-pelejä. Tarkempia tietoja projektista ei tälläkään kertaa ole tarjolla. Saattaa olla kuitenkin mahdollista, että vuonna 2010 Playstation-puhelin vihdoin nähtäisiin markkinoilla.

Suotuisaksi tilanteen pelipuhelinta ajatellen tekee Sonyn ja Sony Ericssonin tiivistynyt yhteistyö. Sony Ericssonin toimitusjohtaja Bert Nordberg kertoi hiljattain yhtiön tuovan markkinoille kuluvan vuoden aikana uusia puhelimia, jotka on rakennettu aiempaa läheisemmässä yhteistyössä Sonyn kanssa. Nähtäväksi jää, millaisia laitteita Nordberg lopulta lausunnollaan tarkoitti.

Lähde: Boy Genius Report