Helmikuisen Mobile World Congress 2010:n anti norjalaisen Opera Minin iPhone-version osalta jäi erittäin laihaksi, vaikka yhtiö hehkutti jo etukäteen selaimen julkistamista. Todellisuudessa selainta esiteltiin suljettujen ovien takana muutamille medioille, jotka eivät saaneet edes kuvata Opera Miniä pyörimässä Applen iPhonessa.
Tilanne muuttuu ensi viikon CTIA-tapahtumassa, jossa Opera esittelee iPhone-selaintaan. Tällä kertaa tilaisuus on avoimempi ja paikalla olijat pääsevät sekä kuvaamaan että videoimaan sen toimintaa. Samalla ohjelmistotalo aikoo demota Google Android -alustalle suunnatun Opera Mini 5:n tuoreinta kehitysversiota.
Opera Minin iPhone-versiolta odotetaan ennen kaikkea nopeutta. Selaimen kyky pakata verkkosivut ennakkoon yhtiön palvelimien kautta vähentää ladattavan datan määrää jopa 90 prosentilla. Engadget-verkkosivusto kertoikin MWC:ssä selaimen olevan selvästi Safaria nopeampi, joka tekee siitä mainion vaihtoehdon hitaalla yhteydellä surffatessa.
Tulevaisuuden osalta kysymysmerkkinä säilyy edelleen Opera Minin saatavuus. Yhtiö ei ole tietojen mukaan vielä lähettänyt sovellustaan Applen syynättäväksi, mutta tilanne tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Applen kantaa selaimeen ei tiedetä, joten sen pääsyä App Storeen tullaan jännittämään Operan päässä varmastikin kovasti.
Lähde: Opera
Hei
Aikooko Mobiiliblogi seurata kuinka tarkasti CTIA tapahtumaa? Tuleeko päivittäistä uutisointia vai jonkunmoinen yhteenveto lopuksi?
Parhaani mukaan pyrin alaan liityvistä julkistuksista täällä uutisoimaan. 🙂