MeeGo-ovi raollaan Nokia N900:lle

Kosketusnäytöllinen N900 tulee olemaan keskeinen väline Nokialle MeeGo-tuen hiomisessa ARM-pohjaisille laitteille, kertoo MeeGo Technical Steering -ryhmässä työskentelevä Valtteri Halla. Puhelin sopii tarkoitukseen erinomaisesti tehokkaan rautansa ja hyvän rakenteensa ansiosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että puhelimelle oltaisiin varmuudella tuomassa virallista versiota uudesta alustasta.

Hallan mukaan on erittäin todennäköistä, että ajan kuluessa Nokia N900:lle saadaan hyvin toimiva kehitysversio MeeGosta. Innokkaimmat voisivat näin ollen asentaa sen puhelimeensa. On kuitenkin kovin epävarmaa, tuoko Nokia alustasta koskaan lopullista ja tuettua versiota N900:lle.

Nokian ja Intelin yhteistyöstä syntyneen MeeGo-alustan ensimmäinen raakaversio julkaistaan markkinoille kuluvan kuun lopussa. Se tulee toimimaan Atom-pohjaisten laitteiden lisäksi ARM-suorittimeen perustuvalla Nokia N900:lla. Valmiiksi alusta on tarkoitus saattaa vuoden 2010 toisen puoliskon aikana.

Lähde: Engadget

6 kommenttia

  1. Voisiko joku valottaa mitä ominaisuuksia Maemosta tuodaan meegoon ja mitä ominaisuuksia Intelin järjestelmästä tuodaan meegoon?

    1. Tästä ei ole oikein kunnollista tietoa. Aiemmin on kerrottu ainoastaan, että järjestelmän ydin muodostuu Intelin Moblinista ja Maemosta mukaan tuodaan Qt-kehitysympäristö.

      Valtteri Halla kertoo seuraavaa virallisessa MeeGo-blogissa: ”Also, we do not yet know about MeeGo 1 release content. I am not yet sure if I would be personally ready to let my Maemo5 go for the first MeeGo release in my daily N900 use. ”

      Aika näyttää, millainen paketti tuosta lopulta syntyy…

  2. Itsellä on semmonen muistikuva, että MeeGo 1 olisi periaatteessa vielä Maemo 6, joihon olisi tuotu ominaisuuksia Moblinista. Sitten se seuraava MeeGo (2?) lähettäisiin kasaamaan ihan ”puhtaalta pöydältä”.

    Ainakin MeeGo 1 pitäisi olla vielä debian pohjainen ja 2 sitten käyttääkin jo RPM paketteja, jos oikein olen ymmärtänyt.

  3. Meinaan vaan jos ui pistetään taas ihan uusiksi, niin se on kyllä melko fail. Nykyinen kuitenkin on vissiin melko hyvä, johon n900-käyttäjät on jo tottunut, niin konseptin muuttaminen olisi melko typerää. Vaikuttaisi ettei oikein tiedetä mihin suuntaan laivaa halutaan viedä.

    Toki kehitystä pitää tapahtua, mutta kohtuuden rajoissa.

    1. Älä vielä teilaa, vaikka koko ui menis uusiks. Onhan tämä nykyisellään aivan pirun hyvä, mutta mikään ei ole koskaan täydellistä. Antaa tyttöjen ja poikien ainaki yrittää 🙂

  4. Niin, eikai siinä muuten mitään, kunhan tekevät uudesta UI:sta monipuolisemman kuin vanhasta, eikä vaikkapa toisin päin.

    Varmasti Maemo 5 version onnistumisiin kiinnitetään huomiota ja pidetään mielessä, onhan Nokialla kuitenkin ainakin Inteliä enemmän kokemusta taskukokoisten laitteiden (kosketus-)käyttöliittymistä.

    Ennen N900 ilmestymistä UI:sta spekuloitiin seuraavasti:
    http://www.mobilecrunch.com/2009/05/18/exclusive-leaked-screenshot-of-nokias-maemo-harmattan/

    Mukana on skriinejä, joissa on enemmän ominaisuuksia kuin mitä Maemo 5 tällä hetkellä tarjoilee. Nämä olivat todennäköisesti ihan aitoja kuvia, mutta jotain konseptikyhäelmiä mahdollisesti. Ehkä näissä on osviittaa tulevasta ”Maemo 6” käyttiksestä? 🙂

Kommentointi on suljettu!