Viime viikon lauantaina Yhdysvalloissa kauppoihin saapunut iPad ylsi ensimmäisenä päivänään 300 000 kappaleen myyntiin, kerrotaan yhtiöstä. Ennen virallisten lukujen julkistusta verkossa huhuttiin Applen myyneen jopa 700 000 iPadia. Asiakkaat latasivat alkuhuumassa yli miljoona sovellusta ja yli 250 000 kirjaa iBooks-kaupasta.
Applen ilmoittama luku sisältää kaikkien myyntikanavien tiedot, joten se antaa hyvän kokonaiskuvan uutuuslaitteen aloituksesta markkinoilla. On kuitenkin syytä muistaa, että iPad on tässä vaiheessa saatavilla vain Yhdysvalloissa. Huhtikuun lopussa se rantautuu suurimpiin Euroopan maihin, Kanadaan, Japaniin ja Australiaan.
iPad on 9,7 tuuman kosketusnäytöllä varustettu laite, jonka sisällä hyrrää yhden gigahertsin Apple A4 -suoritin. Uutukainen on kerännyt tähän mennessä kiitosta koostaan, akun kestostaan ja sujuvasta käyttöliittymästään. Samalla testaajat ovat kuitenkin harmitelleet Flash-tuen puutetta ja sitä, että laitteesta ei ole perinteisen kannettavan korvaajaksi.
Lähde: Boy Genius Report
”Wlan tökkii uudessa iPadissa
Applen uuden iPadin käyttäjät valittavat huonoista wlan-yhteyksistä. Yhteydet katkeilevat, ja surffailu käy hitaasti.”
http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2010/04/06/wlan-tokkii-uudessa-ipadissa/20104851/66
”Users experiencing iPad technical issues
Apple’s forums are already bristling with iPad pioneers running into serious problems”
http://www.infoworld.com/d/mobilize/users-experiencing-ipad-technical-issues-436?source=rss_infoworld_news
ps. Kuulemma ominaisuus laitteessa.