Elämä iPadin kanssa ei pelkkää juhlaa: käyttäjät raportoivat WiFi- ja synkronointiongelmista

Hyvällä nosteella myyntiin lähteneen Apple iPadin taival markkinoilla ei ole täyttä juhlaa. Applen viralliselle keskustelupalstalle on ilmestynyt useita kymmeniä viestejä käsittävä ketju, jossa käyttäjät valittavat laitteen heikkoa WiFi-signaalia. Tilanne on varsin ikävä, sillä verkkoyhteysongelmat tekevät laitteen ominaisuuksien hyödyntämisestä suurimmaksi osaksi mahdotonta.

Yleisin ongelma käyttäjien keskuudessa vaikuttaa olevan WiFi-signaalin heikkous. Osalla yhteyttä ei löydy ollenkaan ja toisilla iPad hyppii jatkuvasti pois verkosta. Varsinaisesta ongelmasta kertoo se, että käyttäjien mukaan samalla paikalla muut laitteet toimivat WiFi-verkossa vaivatta.

WiFi-ongelmien tarkkaa syytä ei tiedetä. Yleisesti niiden arvellaan liittyvän sisältä löytyvään rautaan, joten tilannetta ei todennäköisesti voida korjata ohjelmistopäivityksellä.

Päänvaivaa osalle on aiheuttanut myös USB-lataamisen hitaus. Tästä yhtiö on kuitenkin varoittanut käyttäjiä jo ennakkoon. Kolmas ongelma liittyy erittäin hitaaseen synkronointiin, joka tukipalstan keskustelujen mukaan kestää pahimmillaan varmuuskopioinnin kanssa useita tunteja.

Lähteet: TechCrunch & Tietoviikko

5 kommenttia

  1. Kuulemma kyseiset viat ovat laitteen ominaisuuksia.

  2. Mitä mitä, eihän vehkeessä ole mitään vikaa jos siinä on ompun kuva! Vai mitä ne jutut oli tukholman syndroomasta. 😉

    Virtuaalinäppiksen käyttö on myös aiheuttanut päänvaivaa joillekin, vaikka kyseessä ei varsinaisesti vika olekkaan.

  3. Ja eikös tässä ollut niin, että synkronointi ei tapahdu langattomasti vaan ainoastaan usb-liittimen kautta. Usb-liittimelläkin tarkoitetaan applen ”erinomaista” dock-johtoa.

    Eikä muutenkaan ole mitenkään uutta, että applen tuotteissa langattoman yhteyden muodostus voi olla todella hankalaa. Omalla macbookpro:lla ja macminillä täytyy olla näköyhteys wlan tukiasemaan, jotta yhteys ei pätkisi ihan kokoaikaa. Bluetooth-laitteillakin maksimietäisyys on 1 metri. Johtuuko tämä laitteiden metallikuoresta vai mistä?

Kommentointi on suljettu!