LookTel muuntaa puhelimen näkörajoitteisen henkilökohtaiseksi apuriksi

Nykyaikaisesta matkapuhelimesta löytyvä tekniikka voidaan oikeanlaisella ohjelmistolla valjastaa esimerkiksi heikkonäköisen tai kokonaan sokean ihmisen apuvälineeksi. Tällaisen ratkaisun tarjoaa LookTel-sovellus, joka toimii Windows Mobile -puhelimissa. Se yhdistää puhelimesta löytyvän kameran tehokkaaseen kuvan- ja tekstintunnistustekniikkaan.

Testivaiheessa oleva LookTel toimii käytännössä katsoen näkörajoitteisen henkilön silminä. Se tunnistaa muun muassa rahaa, CD-levyjä, lääkelaatikoita ja ruokapakkauksia. Tunnistusteknologiansa turvin se osaa kertoa käyttäjälle ympärillä olevista tarvikkeista, helpottaen jokapäiväisiä askareita.

Käyttäjän ei tarvitse kuitenkaan tyytyä valmiiseen tietokantaan, vaan sovelluksen voi esimerkiksi ystävän tai perheenjäsenen avustuksella opettaa tunnistamaan itselle tärkeitä esineitä ja paikkoja. Hankalasti tunnistettavissa oleviin objekteihin voidaan kiinnittää käteviä tag-tarralappuja, joiden avulla niiden tunnistaminen onnistuu.

Matkapuhelimen yleistä käytettävyyttä ajatellen LookTel sisältää käyttöliittymän, joka perustuu sormen raahaamiseen näytöllä. Puhelin kertoo käyttäjälle, minkä toiminnon päällä sormi kulloinkin on. Kaksoisnapautus vie käyttäjän seuraavaan valikkoon tai aktivoi toiminnon. Näin laitteen käyttö on mahdollista täysin ilman näköyhteyttä.

Lisää sovelluksesta on luettavissa osoitteesta looktel.com.

Lähde: Engadget

1 kommentti

  1. Tälläisiä sovelluksia toivoisi tulevan lisää, niille on aivan varmasti kysyntää.

    Nokia voisi muuten päivittää mainion suurennuslasisovelluksensa tukemaan S60 5th edition puhelimia ja tulevia Symbian^3 ja Symbian ^4 luureja. N95:llä tuli tuota sovellusta käytettyä, mutta 5800XM:llä se ei toimi. Meinaan siis tätä:

    http://betalabs.nokia.com/apps/nokia-magnifier

Kommentointi on suljettu!