Nokia mukaan tablet-markkinoille?

Kuvan laite ei vastaa mahdollisesti tulevaa Nokian tablet-konetta.

Suurella kosketusnäytöllä varustetuista tablet-tietokoneista odotetaan seuraavaa kuumaa trendiä. Markkinoilla häärii jo useita valmistajia, joista viime päivinä pinnalla on erityisesti ollut Apple, jonka iPad-kosketusnäyttölaite saapui USA:ssa myyntiin 3. huhtikuuta. Mielenkiintoisia laitteita on tulossa myös muilta. Hyvä esimerkki on HP Slate, joka perustuu Windows 7 -järjestelmään ja tarjoaa näin perinteisiä kannettavia vastaavat ominaisuudet.

Tablet-markkinoiden ennakoidaan houkuttelevan tulevaisuudessa mukaan paljon uusia yrittäjiä. Eräs mielenkiintoisimmista on Nokia, jonka huhutaan suunnittelevan omaa kosketusnäyttölaitetta. Analyytikko Ashok Kumarin tietojen mukaan Nokialta nähtäisiin haastaja Applen iPadille jo tulevana syksynä. Arvio perustuu Nokian kumppaneilta saatuihin tietoihin.

Nokia on jo aikaisemminkin hakenut vauhtia muilta markkina-alueilta matkapuhelimien lisäksi. Viimeisimpänä esimerkkinä toimii Booklet 3G -kannettava, joka ei ole saanut merkittävää suosiota markkinoilla kovasta hinnastaan johtuen. Se on kuitenkin osoitus yhtiön kyvystä tunkeutua uusille alueille.

Tulevan tabletin ominaisuuksista ei tässä vaiheessa tiedetä mitään varmaa. Hyvin suurella todennäköisyydellä se perustuisi MeeGo-alustaan, joka on suunniteltu toimimaan useilla erilaisilla päätteillä.

Lähde: TheStreet

7 kommenttia

  1. Ellei ihmeitä tapahdu, niin Nokian tuotehistoriaa tuntien heidän tabletti tulee olemaan paksu, painava, bugittava ja kallis jos verrataan kilpailijoihin.

    1. No eipä se 3G Booklet kyllä mitenkään paksu ole (<2cm) ja akun kesto on jopa parempi kuin über iPadissa. Ja voi olla että tabletti pyörittää MeeGoa joka toimii myös Atom prossuissa.

      Hintahan nyt ei näytä olevan ongelma ku katselee iPadia…

    2. Kannattas käydä kaupassa kattomassa esim tuota Nokian miniläppäriä. Se ei kyllä mikään paksu tai painava jne ole. kaikin puolin hyvä ja hieno vehje se on. hiukan kallis ehkä, mutta itselleni heikkosilmäisenä paljon suurempi ongelma on kaikkien miniläppärien suht pieni näyttö. Nokian Booklet 3G on kuitenkin ehdottomasti parhaasta päästä mitä olen itse noita miniläppäreitä liikkeissä kokeillut.

      Luulisin, että tuollainen tablettikone sopisi itselleni miniläppäriä paremmin, koska sen voisi helåpommin työntää vaikka nenään kiinni jos on tarvis.

  2. Mielestäni koko tablet-konsepti asettaa ylitsepääsemättömiä esteitä käyttömukavuudelle. Jos esimerkiksi järkevästi ajattelee, niin miten ihmeessä asettelet tablettisi että pääset syöttämään tekstiä ja näet vielä selkeästi mitä ruudulla lukee? Se on pakko laittaa syliin ja sitä ei voi muuten käyttää.

    Eri asia on tietenkin kaikki erilliset näppikset ja ständit ja telineet … 😛

    1. Tuo tablettikoneiden yleinen käytön ergonomia itseänikin vähän kyllä mietityttää. Jos tabletin laittaa pöydälle vaakasuoraan, niin sitten laitetta pitäisi tuijottaa niskat epämukavassa asennossa jne. Tabletin pitely kädessä taas jättää vain yhden käden vapaaksi kirjoittamiselle.

      No nyt on vielä ennenaikasta miettiä tuota, täytyy kokeilla kaupassa sitten kun tabletteja on saatavilla.

  3. Voisin jopa hankkiakin Nokialta tablet-pc:n. Riippuu tietenkin spekseistäkin, mutta periaatteessa kyllä. Mutta vain jos se on onnistunut. Käyttiksenä esim. Meego tabletille räätälöitynä kuulostaa hyvälle.

    Nokia voisi myös yrittää saada palvelupalettiinsa e-kirjat ja lehdet. Paras vaihtoehto voisi olla tehdä sopimus saman firma kanssa, joka toimittaa kirjat ja lehdet iPadille. (iBooks) ja OS 4:n myötä iPhonelle ja Samsungin kesällä tulevalle Galaxy S:lle.

  4. Kirjakommenttiin viitaten, niin Amazon.com varmasti tarjoaa ohjelman Nokian laitteeseen esiasennettuna, ja tämä palveluhan on tällä hetkellä iPadilla edullisempi kuin iBooks. Amazoni applicationit löytyivät myös N900:sta esiasennettuna.

Kommentointi on suljettu!