Apple suunnittelee maksupalvelua iPhoneen?

Mobiilimaksaminen tulee olemaan suurella todennäköisyydellä yksi merkittävimmistä matkapuhelinalan suuntauksista tulevaisuudessa. Vielä se ei ole lähtenyt lentoon, vaikka markkinoilla on monenmoisia viritelmiä kuten Nokia Money, Square ja NFC-tekniikka. Pilottihankkeita on käynnissä erityisesti kehittyvillä markkinoilla, mutta laajempaa harppausta odotetaan edelleen.

Matkapuhelimella tapahtuvan maksamisen tärkeyden tiedostaa myös Apple. Yhtiön vastikään julki tullut patenttihakemus kertoo Applen suunnittelevan omaa maksusysteemiä iPhone-kosketusnäyttöpuhelintaan varten.

Applen hakemuksessa esiintyy maksusovellus, joka mahdollistaa muun muassa käyttäjän luottokortti- ja pankkitietojen tallentamisen puhelimeen. Tietoja hyödyntäen iPhonella voitaisiin suorittaa maksuja muutamien yksinkertaisten vaiheiden läpi. Maksut tapahtuisivat NFC-tekniikalla tai älykästä kuvantunnistusta apuna käyttäen.

Yhtiö kuvailee hakemuksessaan myös mielenkiintoisen idean ryhmämaksamisesta. Sovellutusta voitaisiin käyttää esimerkiksi ravintolalaskun maksamiseen, jossa jokainen seurueen jäsen suorittaisi laskusta oman osuutensa. Käytännössä tämä tapahtuisi jonkinlaisen yhteyden välityksellä ryhmän puhelimien kesken.

Lähde: UnwiredView