Kommentti: iPhone OS 4.0 tuo moniajon, mutta ei widgettejä

Aika matkapuhelinmarkkinoilla kuluu nopeaa. Viime viikolla Apple esitteli jo neljännen version iPhone OS -käyttöjärjestelmästään, joka vauhdittaa yhtiön puhelinten lisäksi iPod Touch -soittimia ja iPad-kosketusnäyttölaitetta. Kesällä tiedossa on mitä todennäköisimmin neljännen sukupolven iPhone, jonka odotetaan uudistavan Applen puhelinta viimeisintä mallipäivitystä rankemmalla kädellä.

Merkittävien laitteistopäivityksien sijaan Apple on iPhone-mallistossaan keskittynyt tuomaan mielenkiintoisimmat uudistukset ohjelmiston kautta. Näin kävi muun muassa iPhone 3GS -mallin kanssa, jonka rautauudistuksia edeltäjäänsä nähden pidettiin yleisesti varsin maltillisina. Seuraavan mallin kohdalla tilanne voi olla toisin, mutta sen spekuloiminen tässä vaiheessa ei tee asiasta sen valmiimpaa.

iPhone OS on jokaisen päivityksen myötä ottanut merkittäviä harppauksia eteenpäin. Muistin virkistykseksi mainittakoon sellaiset ominaisuudet kuten push-ilmoitukset, Bluetooth A2DP, hakutoiminto, kopio-liitä ja MMS-viestit, jotka Apple esitteli käyttäjille iPhone OS 3.0 -käyttöjärjestelmässä.

Huhtikuun 8 päivänä julkaistua iPhone OS 4.0 -alustaa voidaan pitää ehkä jopa edeltäjäänsä tärkeämpänä uudistuksena. Se tuo nimittäin mukanaan moniajon, tuen Bluetooth-näppäimistöille, Game Center -palvelun, iBooks-sovelluksen, paremmat valmiudet yrityskäyttöä varten ja paljon muuta.

Moniajo kuuluu aivan ehdottomasti iPhone OS 4.0:n keskeisimpien uudistuksien joukkoon. Se ei ole edelleenkään niin sanottu täydellinen tausta-ajo, koska aivan kaikkea kolmansien osapuolien sovellukset taustalla eivät pääse hääräämään. Se on kuitenkin hyvä kompromissi, joka takaa yhtiön mukaan jouhevan käyttökokemuksen ja kohtelee akkua tarpeeksi hellästi. Ominaisuuden myötä esimerkiksi Skype-puheluita voi ottaa vastaan, vaikka soiton saapuessa käytössä olisikin toinen sovellus. Samalla avautuu uusia uria myös Spotifyn kaltaisille musiikkiohjelmille, jotka voivat tulevaisuudessa välittää käyttäjille musiikkia taustalla Applen oman soittimen tavoin.

Mitä jäi uupumaan?

Mainioista uudistuksista huolimatta iPhone OS 4.0 jätti osaltaan myös toivomisen varaa. Se ei esimerkiksi sisällä tukea widget-minisovelluksille, jotka ovat merkittävässä roolissa Google Androidissa ja tulevassa Symbian^3:ssa. Päivityksen myötä voitaneen myös heittää lopullisesti hyvästit Flash- ja Java-tuille, joita Applen mobiililaitteissa ei tulla näkemään.

Ennen kaikkea widget-tuki olisi ollut loistava lisä Applen mobiilialustaan. Toisaalta ne eivät välttämättä sopisi nykyisen kaltaiseen työpöytään, mutta ehkäpä niitä olisi voitu hyödyntää jollain muotoa lukitusnäkymässä. Minisovelluksien etuna on, että varsinaista sovellusta ei tarvitse avata nähdäkseen keskeisimmät tiedot esimerkiksi säästä, ystävien Facebook-päivityksistä ja viimeisimmistä sähköposteista.

Verkkokeskustelussa osa käyttäjistä on kertonut pettyneensä iPhone OS 4.0:n käyttöliittymän ulkoiseen antiin. Aikanaan Applen alusta oli monien mielestä ulkoisesti se kaikkein näyttävin ja tyylikkäin. Näin ei ole välttämättä enää. Uusin päivitys kun ei tuo juurikaan muutoksia käyttöliittymän visuaaliseen puoleen, ellei mukaan lasketa työpöydän taustakuvia ja hieman kiillotettua Dockia.

Tulevaisuus?

Applen menestys matkapuhelinmarkkinoilla on ollut eittämättä huimaa. Suuria valmistajia yhtiö ei kuitenkaan suppean mallistonsa johdosta vielä hätyyttele, mutta älypuhelinmarkkinoilla sen osuus alkaa olla jo merkittävä.

Yhtiön taival on ehkä tulevaisuudessa käymässä aikaisempaa hankalammaksi. Painostusta luo erityisesti Google Android ja miksei myös tuleva Windows Phone 7, joka herättää varmasti kiinnostusta käyttäjissä. Ei ole myöskään syytä unohtaa Symbiania, jonka seuraavat versiot lisäävät maailman käytetyimpään älypuhelinalustaan paljon tärkeitä ominaisuuksia.

7 kommenttia

  1. Jos oikein muistan niin iPhone OS 4 ei tuo moniajoa iPhone 3G puhelimelle, pelkästään 3Gs:lle. Pistää vihaksi moinen.

    1. Oikein muistat. Ainoastaan 3GS saa moniajon nykyisistä malleista.

    2. Tämähän on melko luonnollista, koska 3G:ssä tuskin tehot riittävät moniajoon?

      1. Totta, jailbreakattuun 3G:hen saa kyllä backgrounderilla moniajon mutta muisti loppuu äkkiä ja puhelin alkaa hidastelemaan. 3GS:llä muistia ja tehoa riittää huomattavasti paremmin.

    1. Johan se on ollu selvä OS 4.0 keynotesta lähtien, että apple on tehnyt moniajon ihan omalla tavallaan, kesällä sen sitten näkee miten se toimii

Kommentointi on suljettu!