HTC kiinnostunut oman mobiilialustan kehittämisestä

Kuvassa Android-pohjainen HTC Tattoo.

Älypuhelinmarkkinoilla hyvässä vedossa oleva HTC saattaa kehittää tulevaisuudessa oman mobiilialustan. Yhtiön johtajistoon kuuluva Cheng Hui-ming kertoi Bloombergin haastattelussa varmistajan arvioivan jatkuvasti tarvetta omalle käyttöjärjestelmälle. Muutos voisi vähentää yhtiön halua käyttää Windows Mobile– ja Google Android -alustoja tulevissa puhelimissaan.

Vaikeuksissa rypevän älypuhelinvalmistaja Palmin webOS-alustan on arveltu kiinnostavan HTC:tä. Yhtiön suunnalta mahdollisia ostoaikeita ei ole kommentoitu, mutta Palmin moderni alusta voisi hyvin sopia taiwanilaisvalmistajan mallistoon. Vaikka webOS ei ole markkinoilla lähtenyt lentoon, se on yleisesti saanut varsin hyviä arvioita testaajilta. Tilanteesta vieläkin epävarmemman tekee se, että Palm ei ole varsinaisesti ilmoittanut myynnistä, vaikka sen suhteen markkinoilla huhutaankin kovasti.

Oma alusta takaisi HTC:lle itsenäisemmän aseman. Siihen liittyy kuitenkin merkittäviä riskejä, sillä mukaan täytyy saada kehittäjiä ja muita yhteistyökumppaneita, jotta alustalla olisi mahdollisuuksia menestyä markkinoilla. RIM ja Apple ovat osoittaneet, että suljetullakin järjestelmällä voi älypuhelimissa nousta merkittävään asemaan.

Lähde: Engadget

3 kommenttia

  1. Mobiilialustoja on jo nytkin liikaa ja on aika vaikeata saada vielä yhtä lisää menestymään.

  2. Asialla ei ole niin paljoa merkitystä, jos firma väkertää käyttiksen päälle esimerkiski Sense UI:n kaltaisen pinnan. Mutta tietenkin ohjelmien toimivuus ja tuki halki käyttiksien olisi hyvä pyrkiä varmistamaan edes jollain tavalla, á la Nokia ja QT.

  3. LG ymmärsi olematta tekemästä omaa alustaa, toivotavasti myös HTC tajuaa saman.

Kommentointi on suljettu!