Nokia raportoi ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa

Nokia C5 on edullinen älypuhelin sosiaalisilla ominaisuuksilla.

Kännykkäjätti Nokia löi tänään pöytään vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen luvut. Yhtiö onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan vuodentakaisesta kolmella prosentilla 9,5 miljardiin euroon. Nokia myi neljänneksen aikana 107,8 miljoonaa laitetta, joka on 16 prosenttia viime vuotta enemmän.

Älypuhelimien myynti kasvoi vuositasolla merkittävästi. Yhtiö raportoi myyneensä vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana 21,5 miljoonaa älypuhelinta. Vuodentakaiseen nähden nousua on huimat 57 prosenttia. Siitä huolimatta matkapuhelinten keskihinta laski vuodessa neljällä eurolla ollen 62 euroa. Sony Ericssonin keskimääräinen myyntihinta oli vastaavalla ajanjaksolla 134 euroa.

Liikevoitto nousi vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen 55 miljoonasta eurosta 488 miljoonaan euroon.

Nokia arvioi markkinaosuutensa olevan nyt 33 prosentin tuntumassa. Vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä yhtiön siivu markkinoista oli 35 prosenttia.

Poimintoja Nokian tulostiedotteesta:

  • Nokia jatkoi Ovi Kaupan laajentamista ja käytettävyyden kehittämistä. Nokian suosituimpien älypuhelimien kautta kaupassa on kuluttajille tarjolla yli 9 500 palvelua, mukaan lukien sovellukset.
  • Suurin osa Ovi Kaupan käyttäjistä voi asioida kaupassa omalla kielellään ja maksaa palveluista oman maansa valuutalla. Tällä hetkellä kaupassa tehdään yli 1,5 miljoonaa latausta päivässä ja aktiivikäyttäjä lataa keskimäärin yli 8 sovellusta tai nimikettä kuukaudessa.
  • Nokia Messaging -sähköpostipalvelu jatkoi kasvuaan ja palvelutilejä on avattu yli kolme miljoonaa.
  • Kehittyville markkinoille suunnatun Nokia Life Tools -palvelun tilausmäärä saavutti yli miljoonan tilauksen rajan. Palvelu on tällä hetkellä saatavilla Intiassa ja Indonesiassa.
  • Nokian tavoitteena on edelleen, että sen markkinaosuus matkaviestimien kappalemääräisestä myynnistä pysyy samana vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna.
  • Matkapuhelimien myynti Poihjois-Amerikassa laski vuodentakaisesta 3,4 miljoonasta laitteesta 2,7 miljoonaan.
  • Myyntiä Nokia kasvatti merkittävimmin Latinalaisessa Amerikassa, Kiinassa sekä Lähi-idän ja Afrikan alueilla.

12 kommenttia

  1. Nokia alkaa yhä enemmän profiloitua halpapuhelinvalmistajaksi.

  2. Kuulin muualta, että samassa tilaisuudessa olisi kerrottu myös tulevan S^3 -puhelimen julkistuksen myöhästymisestä loppukesään/syksyyn. Se on todella harmi, koska uutta lippulaivamallia Nokia kaipaisi todella kipeästi!

    1. Uusi lippulaivamalli saisi todennäköisesti hilattua Nokian älypuhelinten keskihintaa ylöspäin ja parantaisi katteita. Nytkin julkistetuista älypuhelin-lukemista erittäin suuren osan arvelisin olevan nimenomaan halpoja S60-puhelimia.

    2. Ei tuo minusta ole varsinaisesti mikään myöhästyminen. julkisuudessa on jostain syystä höpisty paljon myöhästymisestä, mutta minun käsittääkseni on ollut kokoajan aika selvää, että ekat Symbian ^3 luurit tulee myyntiin joskus loppukesästä. Symbian ^3:n on arvioitu valmistuvan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon loppuun mennessä, joka tarkoittaisi alkukesää. On vain realistista odottaa, että siitä menee pari kuukautta kunnes ensimmäinen Symbian ^3 tulee markkinoille.

      1. Ei tilanne olekaan niin ”toivoton” kuin kuulin. Toivoisin kuitenkin, että N8 (se kai sieltä on tulossa) tulisi kuitenkin aivan Q3:n alussa.

  3. ”Nokia alkaa yhä enemmän profiloitua halpapuhelinvalmistajaksi.”

    ”Älypuhelimia Nokia myi tammi–maaliskuussa 21,5 miljoonaa kappaletta. Se on 57 prosenttia enemmän kuin taantuman puristuksessa vuoden 2009 alussa.”

    Joku puhuu taas ristiin ja ei tiedä mistä puhuu. Kannattaisi varmaan perehtyä alaan/yritykseen ennenkuin tulee trollaamaan – varsinkaan noin huonosti.

  4. ”Nokia alkaa yhä enemmän profiloitua halpapuhelinvalmistajaksi”. mielestäni näin on ollut jo pitkään ja tulee valitettavasti olemaan.

    nokialla on tehty linjapäätös siitä, että ns. älypuhelimilla (tarkoitan todellisia älypuhelimia, en 3.2″ näytöllä olevia puolivalmiita silitysrautoja) ei tulla kilpailemaan vaan keskitytään ns. halpamalleihin.

    onneksi koko ajan tulee uusia valmistajia älypuhelinmarkkinoille… on minullakin jotain ostettavaa!

    t. osakkeenomistaja

    1. Riittää, että katsoo Nokian myymien puhelinten keskihintaa… se on 62 €. Minusta aika halvalta kuulostaa.

  5. Nokia nosti nyt tulostaan, joka oli vaativa temppu. Samalla kun mietin, että ainoa Nokian oikeasti uudenlainen tuote oli N900, jonka myyntiluvut tuskin vaikuttivat Nokian tulokseen mitenkään merkittävästi. Tähän nähden todella kummaksuin tuota parannusta älypuhelin myynnissä.

    Veikkaisin pääsyyksi Nokian parantuneeseen tulokseen Nokian E sarjan puhelimia. Mielestäni erityisesti E-sarjassa nähtiin todella mahtavia laitteita, ja veikkaan että pertti peruspisniskäytättäjä on samaa mieltä.

    Oman tuomioni Nokian tulevaisuudesta muodostan kuitenkin vasta kun MeeGo on arkipäivää. MeeGo on tulossa myös N900 laitteelle, joka takaa N900:lle ainakin joitakin lisämyyntikuukausia. Tämän pitemmälle MeeGon tulevaisuudesta ei juurikaan ole tietoa, eli fyysisesti millaisissa laitteissa se tulee ilmestymään on aivan avoinna. Ja eipä tiedä vaikka se olisi Nokian tablet-laitteen käyttöjärjestelmä. Näistä syistä mielessäni koko MeeGo projektissa on paljon potentiaalia, mutta miten se käytännössä toteutetaan ja milloin on niin keskeisiä seikkoja, että ne määrittelevät kokonaan sen onnistumisen.

    1. Nokia laskee älypuhelimiksi _kaikki_ Symbian-puhelimet (niin kuin pitääkin), joten varmaan aika paljon on mennyt myös noita alemman hintaluokan malleja. Siis esimerkiksi niitä 5800:n näkösiä, niitähän on eri variaatiolla useampi malli myynnissä. Niitä ainakin on tuolla kaupungilla liikkuessa nähnyt todella paljon ihmisillä käytössä. Samaan viittaisi kyllä Nokian myytyjen kännyköiden keskihintakin, ne kun eivät ole kovin kalliita. Jos E-sarja olisi menestyksen päällimmäinen syy, voisi kuvitella että keskihinta olisi vähintään pysynyt samoissa lukemissa.

  6. Nokiahan laskee myös kaukoidässä myymänsä ns 120@:n puhelimet älykännyiksi. Siitä se prosenttiosuus ja alhainen keskihinta …halpistuottaja siis..

    eikös tuo S60 5-edition vaihtanut nimeään tuoksi Symbianiksi -> S^1:ksi

    mut mikä/mitkä ominaisuudet siihen silloin tuli?
    eli mikä tekee Symbianista älypuhelimen?

    1. Symbian^1 = S60 5th. Eli periaatteessa pelkkä nimi muuttui.

Kommentointi on suljettu!