Nokian ensimmäinen Symbian^3-puhelin markkinoille heinä-syyskuussa

Nokian konseptikuva Symbian^3:n käyttöliittymästä.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo markkinoille ensimmäisen Symbian^3-pohjaisen älypuhelimensa heinä-syyskuussa, kertoo Reuters. Tieto on otettu markkinoilla vastaan pettyneesti, vaikka jo helmikuussa arveltiin S^3-puhelinten saapuvan kauppoihin vuoden kolmannen neljänneksen aikana. Analyytikot ovat kuitenkin toivoneet, että Nokia olisi saanut uutukaisensa markkinoille jo toisen vuosineljänneksen aikana.

Viime kuukausina velloneiden huhujen perusteella Symbian^3-pelin avaa Nokian kohdalla N8. Se on kuvausominaisuuksiin keskittyvät kosketusnäyttöpuhelin, jonka ensiesittelyn odotetaan tapahtuvan toukokuussa. Kauppoihin se suuntaisi mahdollisesti jo heinäkuussa, joten kovinkaan paljon toisen neljänneksen yli ei välttämättä jouduta odottamaan.

Uutuusmallin lipsuminen syksyyn olisi Nokian kannalta harmillista. Kauppoihin virtaa jatkuvasti uusia Google Android -puhelimia ja kesällä saapuva neljännen sukupolven iPhone kiristää kilpailua entisestään. Nokia kaipaakin siis todellista huippumallia, jolla taistella osuuksista kalliimman hintaluokan älypuhelimissa.

4 kommenttia

  1. Symbian on ohjelmistokehittäjile helveti ja ainakan sen nykyisiä versioita ei voi kehua käytetävytensä osaltakaan. Odotukset ei sis ole kovin korkealla.

    1. Niin, S^3:ssa on ensisijaisesti juurikin noihin mainitsemiisi asioihin puututtu. Odotukset varmaan nousi kohisten nyt?

  2. haloo… miten nokia voi taistella kalliimman hintaluokan älypuhelimissa kun sillä ei ole yhtään todellista kalliimman hintaluokan älypuhelinta!?

    nokialla ei kyetä näkemään kokonaisuutta… jos parannetaan esimerkiksi puhelimen kameraa… muotoilu, näytön koko ja muut ominaisuudet unohdetaan täysin.

    olen aivan varma, että seuraava lippulaivamalli on n. 3,5″ näytöllä ja paksuutta puhelimella tulee olemaan n. 20 mm.

    on siinä taas ihmettelemistä miksi lippulaivamalli ei myy!!!

    t. osakkeenomistaja

    1. Mitä nyt olen tuota N8 huhumyllyä seurannut, tulee se kyllä olemaan varsin mielenkiintoinen kapistus. Näyttö 3,7 ”, 600 mHz:n Cortex A8 -prosessori, AMOLED -näyttö, 12 megapixelin kamera xenon-salamalla…

Kommentointi on suljettu!