Googlen ilmainen navigointi mahdollisesti myös muille alustoille

Viime vuoden lokakuussa esitelty Google Maps Navigation -sovellus on laajentanut reviiriään hitaasti mutta varmasti. Tuorein laajennus tapahtui aivan hiljattain, kun hakukonejätti toi palvelunsa saataville Yhdysvaltojen lisäksi Iso-Britanniaan. Ikävä kyllä sovellus kuuluu edelleen ainoastaan Android-käyttäjien herkkuihin, mutta tulevaisuudessa siintää toive palvelun saapumisesta myös muille mobiilialustoille.

Googlen kerrotaan kommentoineen hiljattain, että Maps Navigationista saatetaan kehittää muilla alustoilla toimiva versio. Yhtiö ei kuitenkaan paljastanut varsinaisia alustoja, vaikka verkossa lausunnosta vedettiin päätelmät, että iPhone-versio on tulossa. Ohjelmistotalo jätti niin ikään aikataulun arvailujen varaan.

Emme sanoneet tuovamme sitä iPhonelle, kerroimme ainoastaan sovelluksen olevan tällä hetkellä Androidille ja tulevaisuudessa se saattaa tulla myös muille mobiilialustoille, mutta emme vahvistaneet sen tulevan iPhonelle”, selvensi Googlen edustaja asiaa PCWorld-verkkosivustolle.

Google Maps Navigation sisältää ilmaisen autonavigoinnin. Siitä löytyy lisäksi paikkojen hahmottamista helpottava katunäkymä, automaattinen reitin uudelleenlaskenta ja älykäs hakutoiminto.

Lähde: Boy Genius Report

2 kommenttia

  1. Miksi Google toisi ilmaisen navigoinnin Androidin ulkopuolelle ja näin heikentäisi oman alustansa kiinnostavuutta? Mainostulot eivät voi olla selitys. Nokiallakaan ei ole mitään aikomusta tuoda omaa navigointia muille alustoille.

  2. Kunhan sen nyt ensin saisi omallekin androidille 😛

Kommentointi on suljettu!