Puolet Samsungin kuluvan vuoden älypuhelimista pohjautuu Androidiin

Android-pohjaisessa Samsung Galaxy S -puhelimessa on neljän tuuman SUPER AMOLED -näyttö.

Elektroniikkajätti Samsung aikoo panostaa Google Android -alustaan. Yhtiö kertoo, että peräti yli puolet kuluvan vuoden aikana julkaistuista älypuhelimista tulee perustumaan Googlen mobiilijärjestelmään.

Androidin jälkeen seuraavaksi suurimman siivun mallistosta haukkaa korealaisvalmistajan oma alusta. Valmistaja aikoo varustaa noin kolmanneksen älypuhelimistaan badalla, joten Wave-mallin seuraksi on odotettavissa melkoinen rynnistys puhelimia ennen vuoden loppua.

Kiinnostava yksityiskohta Samsungin Android-strategiassa on Yahoo!:n kanssa aloitettu yhteistyö. Sen myötä useat verkkoyhtiön palvelut tulevat osaksi korealaisvalmistajan Android- ja bada-puhelimia. Samsungin laitteista löytyy tulevaisuudessa muun muassa Yahoo!:n sähköposti-, haku-, uutis- ja sääpalvelut. Sovellusten toimittaminen puhelinten mukana aloitetaan jo toukokuussa ainakin Amerikan markkinoilla.

Lähteet: Boy Genius Report & pocketnow.com

1 kommentti

  1. Samsung on valinnut suurimpaan osan puhelimistaan hyvän alustan. Toivottavasti yhtiö julkaisee myös päivityksiä laitteilleen eikä vain syydä uusia malleja markkinoille.

    Parempi tilanne olisi jos mahdollisimman moni valmistaja pitäytyisi Androidin perusversioissa, niin päivittäminen olisi helppoa.

Kommentointi on suljettu!