
RIM:n BlackBerry-sarja hallitsee USA:n älypuhelinmarkkinoita.
Amerikkalaiset käyttävät kännykkää entistäkin vähemmän puhumiseen. Arvostetun The New York Times -verkkolehden saamien tietojen mukaan vuonna 2009 tekstiviesteihin, sähköpostiin, videoihin, musiikkiin ja muihin palveluihin käytetty data ylitti ensimmäistä kertaa varsinaisiin puheluihin käytetyn datamäärän.
”Alkujaan puhuminen oli matkapuhelimen ainut ominaisuus. Nykyiseltään se kattaa kuitenkin enää alle puolet matkapuhelinverkon liikenteestä”, kertoi Sprint Nextel -yhtiön toimitusjohtaja Dan Hesse.
Puheluiden kanssa kilpailevat erityisesti tekstiviestit, joita lähetettiin viime vuoden aikana USA:ssa 50 prosenttia enemmän vuodentakaiseen nähden. Samalla myös verkkoselaaminen, musiikinkuuntelu ja pelaaminen kasvattavat suosiotaan tavallisten ihmisten keskuudessa.
Merkittävä syy käyttötottumuksien muuttumiseen löytyy puhelinten kasvaneista ominaisuuksista. Soittamisen ohella käyttäjille on tarjolla useita muita yhteydenpitotapoja kuten sähköposti, pikaviestimet ja sosiaaliset palvelut. Useimmiten viestien lähettäminen nähdään vaivattomampana ja miellyttävämpänä ratkaisuna, sillä niihin voi vastata itselleen sopivimmalla hetkellä.
Lähde: Boy Genius Report