Seuraava Motorola Droid on Droid Xtreme?

Amerikkalaisen Motorolan seuraavasta Droid-puhelimesta on huhuttu verkossa viime viikkoina useaan otteeseen. Laitteesta on nähty kuvia ja sen tekniset tiedot ovat jo melkoisen hyvin tiedossa. Uutena tietona verkkoon leviää laitteen lopullinen myyntinimi, joksi väitetään muodostuvan Motorola Droid Xtreme.

Virallisen mallinimen ohessa uuden sukupolven Droidista saadaan lisää informaatiota kuvien muodossa. Ensimmäistä kertaa puhelimesta nähdään takaosa, joka vahvistaa, että mukana on kahdeksan megapikselin kamera, LED-kaksoissalama ja HD-videotallennus. Toinen kuva vihjaa jonkinlaisesta muokkauksesta Android-käyttöliittymän osalta, mutta kovin merkittävää ei tällä osa-alueella näyttäisi olevan luvassa.

Motorola Droid Xtremen muita ominaisuuksia ovat 4,1 tuuman WVGA-kosketusnäyttö, 720 megahertsin suoritin, kahdeksan gigatavun sisäinen tallennustila, HDMI-liitin ja Android 2.1 -alusta.

Lähde: Boy Genius Report