Kesän aikana markkinoille saapuva iPhone 4 on varustettu Applen uudella iOS 4 -mobiilialustalla, joka tuo mukanaan yli 100 uutta ominaisuutta. Parannuksista pääsevät nauttimaan myös iPhone 3GS -puhelimen omistajat, jotka voivat ladata iOS 4:n ilmaiseksi 21. kesäkuuta lähtien. Alusta on yhteensopiva niin ikään iPhone 3G:n kanssa, mutta kyseinen malli ei tue kaikkia uusia ominaisuuksia.
Applen iOS 4:n merkittävin yksittäinen parannus on jo useaan otteeseen esille tullut moniajo. Sen lisäksi tarjolla on paljon muutakin kuten sovellusten lajittelua helpottavat kansiot, iBooks-sovellus, parempi sähköpostisovellus ja tuki Bluetooth-näppäimistöille. Muutamia näistä toiminnoista pääsee tirkistelemään juttumme lopussa olevalla videolla, jonka on kuvannut TechnoBuffalo-verkkosivusto.
Väitteet moniajosta on kyllä ihan höpön löpön. iphoneOS:n uusimmassakaan versiossa ei mitään todellista moniajoa käyttäjän ohjelmille ole.
Toi kansioiden luomistapa on myös lievästi sanottuna omituinen. Miten ihmeessä esim karttasovelluksen kuvakkeen siirtäminen sääsovelluksen kuvakkeen päälle tarkottaa kansion luomista? Täysin epäintuitiivinen tapa. Eihän vaatekaappiinkaan ilmesty vaatekoria siten, että siirretää sukka t-paidan päälle. Kyllä tohon pitää joku muu tapa kansion luonnille kehittää. Minusta tuollainen kuvakkeen siirtäminen toisen kuvakkeen päälle voisi ennemminkin tarkoittaa sitä, että siirrettyä kuvaketta vastaava dokumentti avataan sillä sovelluksella jonka kuvakkeen päälle siirretty kuvake ”pudotettiin”, eli tuohan tunnetaan yleisesti drag ’n drop nimellä.
Lisäksi tossa videossa pistää silmään se, ettei se tunnu oikeen sulavalta, esim klikkaukset ei meinaa mennä perille ja skrollaus tahmaa. Joisskin kohdissa nätyttää kuin vaatisi tuplaklikkauksen vaikka todellisuudessa varmaankin kyse on puhelimen hidastelusta kosketukseen reagoinnissa. Ja esim kuvakkeita kansioon siirtäessä puhelin ei meinaa oikein ragoida kunnolla näköjään. Samaten kirjassa olevien korostettujen kohtien klikailuun ei meinaa reagoida jne. Eli yleisesti vaikuttaa tahmovan.
Kamera näkyy olevan edelleen lähes täysin vaillla mitään kuvausasetuksia ja sitten sakaman jne käyttövalinnat jne on pikkuruisia namiskoja vasemmassa alakulmassa, joita hädistuskin edes huomaa sieltä.
Eli ei nyt oikein vakuuta
miksuh se vain jatkaa ristiretkeään…
Mihin ihmeessä tarvitset ”todellista” moniajoa puhelimeen? Pitääkö videokatkelman pyöriä siellä taustalla samaan aikaan kun puhut puhelimessa? Pitääkö pelin (tai jonkin muun interaktiivisen sovelluksen) pyöriä samaan aikaan taustalla kun tarkistat kalenteristasi päivän aikataulun? Eikö se riitä, että ääni ja muu tärkeä vuorovaikutteinen data tulee läpi (en ole tutustunut tarkemmin)? Kännyköissä ”todellinen” moniajo on aivan tarpeeton akun- ja resurssiensyöjä, kun asiat on mahdollista hoitaa säästeliäämminkin. Vai johtuuko tämä kritiikki nyt vain ja ainoastaan siitä, että kyseessä on Apple ja kyseinen yritys on kehitellyt hieman omanlaisensa, mainiosti akkuasäästävän tavan eikä ole noudattanut kaikkien muiden mallia?
Eiköhän N900:n ”todellinen” moniajo jo ole todistanut sen, että ”todellinen” moniajo on vain aivan höpön löpön turha akunkuluttaja.
Mikä ihme tuossa kansioiden luomisessa sitten on ”epäintuitiivistä”? Sinä et intiutiivisyydestä tiedä höpön löpöä. Miten se sitten pitäisi toteuttaa? Painamalla Valikko -> Järjestele -> Uusi kansio -> Nimeä kansio -> OK -> Valmis? Onko tuo sitten helppoa ja intuitiivistä? Applen tapa on helpompi, myönnä pois.
> Mikä ihme tuossa kansioiden luomisessa sitten on “epäintuitiivistä”?
> ”Painamalla Valikko -> Järjestele -> Uusi kansio -> Nimeä kansio -> OK -> Valmis?
> Onko tuo sitten helppoa ja intuitiivistä? Applen tapa on helpompi,
> myönnä pois.”
Ensinnäkin sä vääristelet nyt asioita. Symbianissa se kansioiden luominen ve tapahtuu valitsemalla valikosta ainoastaan:
Järjestele -> uusi kansio
mainitsemasi valikkokohtaa ”nimeä kansio” ei ole olemassakaan.
Kun olet valinnut valikosta tuon ”uusi kansio”, niin sillon ruudulle avautuu tekstinsyöttödialogi, jossa annetaan nimi kansiolle, koska pitäähän sille nimi antaa. Tämän jälkeen ok-napin painaminen hyväksyy kansion nimen jollon kansio luodaan.
Sitäpaitsi kyllä Symbianin tapa on huomattavasti intuitiivisempi ja loogisempi kuin se, että siirretään karttasovelluksen ikoni sääsovelluksen ikonin päälle jollon syntyy uusi kansio.
Tollasen iPhone-tyylisen toiminnon keksii lähinnä vahingossa kun sattuu vahingossa siirtämään ikonin toisen päälle. Mutta jos ei satu siirtelemään niitä ikoneja, niin toimintoa ei löydä, koska miksi kahden ohjelman kuvakkeiden siirtäminen päällekkäin muka tarkottaisi uuden kansion luomista? Tollanen ei todellakaan ole intuitiivista, eikä loogista.
Sitäpaitsi mitäs jos haluat vain ainoastaan esim sen karttasovelluksen yksinään omaan kansioonsa, johon myöhemmin tulee ehkä jotain muutakin muttei juuri nyt. Miksi ihmeessä sä siis siirtäsit sen karttasovelluksen sääsovelluksen päälle vaikkei se sääsovellus liity mitenkään siihen mitä olet tekemässä?
Itse asiassa kansion luominen menee tismalleen noin kuten sanoin aiemmin. On taas aivan eri asia, luotko kansion puhelimen sisäiseen muistiin tai muistikortille. Valikkoon jos haluat luoda uuden kansion, se pitää tehdä tuon pitkän kaavan kautta. Joten höpön löpön äläkä itse yritä vääristää asioita.
Muistikortilla tai puhelimen muistissa:
Valinnat -> Järjestele -> Uusi kansio -> Kansion nimi:
Oletko nyt tyytyväinen? Miten niin ”Nimeä kansio” valikkokohtaa ei siis ole olemassakaan? ”Nimeä kansio” tai ”Kansion nimi:” – sama asia. Kohta nimenosaisesti on siis olemassa.
Symbianin tapa on kaukana intuitiivisestä. Se on ikivanha tapa luoda kansio ja suoraan 90-luvulta. En ymmärrä, mitä epäloogista tuossa iOS:n tavassa oikein on. Uusia asioita on hyvä oppia tässä elämässä. Jos todella olet noin kaavoihin kangistunut, että haluat luoda kansiosi tuolla ikivanhalla tavalla, niin se on sitten oma asiasi.
Eikä iOS:ssä ole edes mahdollista luoda kansiota vahingossa. Jotakin kuvaketta tulee painaa pidemmän aikaa joka tuo esille mahdollisuuden järjestää sovellukset uudelleen tai luoda kansioita. Myönnettäköön, kauhean loogista se ei ensiajattelemalta ole, mutta se on kosketusnäyttöiselle laitteelle paljon parempi ja helpompi valinta, kuin mennä valikko- ja asetussokkeloiden läpi.
Jos Symbianissa haluat siirtää ison osan esimerkiksi työhösi liittyviä sovelluksia samaan kansioon, pitää tehdä seuraavalla tavalla:
Valinnat -> Järjestele -> ’Valitse sovellus’ -> Valinnat -> Siirrä kansioon -> ’Valitse kansio’ -> Siirrä -> ’Palaa kansioon josta haluat muut sovelluksesi siirtää uuteen kansioon’ -> ’Tee sama erikseen jokaisen sovelluksen kohdalla.’
Missään ei ole valintaa, ”Valitse kaikki” tai ylipäätään ei ole mahdollista valita yksittäin tuota, tuota, ja tuota, vaan sovellukset pitää siirtää yksittäin. Missä siis loogisuus ja ennen kaikkea helppokäyttöisyys?
> Mihin ihmeessä tarvitset “todellista” moniajoa puhelimeen?
Jos noin ajattelet, niin et juurikaan hyödynnä puhelintasi. Jos et todellakaan ymmärrä moniajon merkitystä, niin joko et tiedä mistä moniajossa on kyse tai sitten et todellakaan ota puhelimestasi kaikkea hyötyä irti.
> Pitääkö videokatkelman pyöriä siellä taustalla samaan aikaan kun puhut
> puhelimessa? Pitääkö pelin (tai jonkin muun interaktiivisen sovelluksen)
> pyöriä samaan aikaan taustalla kun tarkistat kalenteristasi päivän Z
> aikataulun?
Koeta nyt edes pikkasen käyttää niitä aivojasi niin saatat tajuta mistä on kyse. Nuo sun esimerkkisi kertoo ettet ymmärrä. Tässä on sulle hyvin yleisiä käyttöttapauksia omalta Nokia 5800 XpressMusic luuriltani. kaikissa näissä käyttötapauksissa kaikki mainitut sovellukset on ajossa yhtäaikaa.
Käyttötapaus 1:
————————-
Tämä on hyvin tyypillinen käyttötapaus, minulla on nämä sovellukset lähes kokoajan ajoss puhelimessani:
* taustalla on ajossa kokoajan Skype (virallinen Skype, Fring tai Nimbuzz), joka on jatkuvati yhteydessä internetiin ja odottaa tulevia Skypepuheluita. Jos hoku soittaa mulle Skypepuhelun tai lähettää Skypen kautta mulle pikaviestin, niin puhelin hälyttää ja voin vastata tulevaan puheluun.
* sillon kun en ole kotona ja tietokoneen edessä, niin taustalla on jatkuvasti ajossa myös Mirggi IRC-clientti, joka on kokoajan yhteydessä internetiin ja IRC-palvelimeen. IRC-sovellus on suurimman osan ajasta taustalla ajossa ja jos joku sanoo mulle irkissä jotain niin saan siitä ilmoituksen. Voin myös koska tahansa tuoda IRC:n ettualalle ja katsoa mitä eri IRC-kanavilla yleisesti on puhuttu silläaikaa kun IRC-oli taustalla. Voin myös toki osallistua itse keskusteluun.
* taustalla on myös kutakuinkin kokoajan ajossa NumoFinder, joka selvittäöä soittajan numeron, jos joku soittaa selalsisesta numerosta jota en tunne.
* Tauistalla pyörii myös SMSTimer, joka lähettää tsuatalla tiettyihin kellonaikoihin ja päiviin ajastamiani tekstiviestejä.
* taustalla pyörii myös Ovi Sync, joka ajastetusti synkronoi puhelimen kalenterin jne Ovi-palvelun lanssa.
* Taustalla pyörii usein myös Gravity twitter-sovellus, joka on yhteydessä twiotteriin netin kautta.
Käyttötapaus 2:
————————
Aina välillä on tarvetta päästä käsiksi eri palvelimiin kännykällä, joten hyvin tyypillinen käytötapaus itselleni on:
* Otan yhteyden FTP-palvelimeen, koska minun on tarvetta siirtää jotain tiedostoja puhelimen tai puhelimesta. En kuitenkaan halua odottaa tiedostojen siirtymistä, joten jätän FTP-clientin taustalle siirtämään tiedostyoja. moniajon ansioista siirto jatkluu häiriöttä taustalla
* Samaan aikaan olen SSH-yhteydessä SSH-palvelimelle käyttäen Puttya.
Sitten välillä on tarvetta jättää SSH myöskin sinne taustalle osottamaan että tarvitsen sitä myöhenmmin. Moniajon ansiosta yhteys SSH-palvelimeen ei katkea tausta-ajossa samalla kun teen puhelimella muuta.
* Samalla taustalla pyörii mirggi IRC-vlientti, jotta voin esim tarvittaesa kysyä tutuilta jotain asuiaa jne irkin kautta.
* Voin välillä esim kirjoittaa jonkin tekstitiedoston muistikirjasovelluksella. Sitten kun olen valmis voin taas siirtyä SSH-yhteyttä käyttämään.
* Samalla tietenkin puhelimessa voi esim soida mp3-musiikki taustalla.
Käyttötapaus 3:
————————-
Kun lähden vaikkapa kävelylenkille, niin mulla in yleensä aina kaikki nämä aoveklklukset ajossa puhelimessa samanaikaisesti:
* taustalla on ajossa kokoajan Skype, joka on jatkuvati yhteydessä internetiin ja odottaa tulevia Skypepuheluita. Jos hoku soittaa mulle Skypepuhelun tai lähettää Skypen kautta mulle pikaviestin, niin puhelin hälyttää ja voin vastata tulevaan puheluun.
* taustalla on jatkuvasti ajossa myös Mirggi IRC-clientti, joka on kokoajan yhteydessä internetiin ja IRC-palvelimeen. IRC-sovellus on suurimman osan ajasta taustalla ajossa ja jos joku sanoo mulle irkissä jotain niin saan siitä ilmoituksen. Voin myös koska tahansa tuoda IRC:n ettualalle ja katsoa mitä eri IRC-kanavilla yleisesti on puhuttu silläaikaa kun IRC-oli taustalla. Voin myös toki osallistua itse keskusteluun.
* Taustalla on hyvin usein ajossa myös Nokia Sports tracker, joka tallentaa GPS:n avulla kulkemaani reittiä reaaliaikaisesti. Koska puhelin moniajaa, niin SportsTracker tallentaa reittiä taustallakin ollessaabn. kaikenlisäksi käytän Sportstrackeriä usein niin, että se lähettää sijantini reaaliaikaisesti internetiin Sportstracker-palveluun. Eli Sportstracker tarvitsee sillon jatkuvan nettiyhteyden, joka on mahdollista moniajon ansiosta. Kaverini voi sitten nähdä reaaliaikaisesti internetistä kartalta missä meen ja esimerkiksi mitä musiikkia kuuntelen milläkin kohtaa reittiä.
* taustalla on myöskin kokoajan ajossa Mobbler, joka scrobblaa kuunteklemani musiikin reaaliaikaisesti Last-fm -palveluun. Eli Mobbler pitää jatkuvasti taustalla yhteyden auki Last.fm:n ja scrobblaa musiikin sitämukaa kuin kuuntelen sitä.
* Samaan aikaisesti musiikkisoitin soittaa musiikkia, podcast-soitin striimaa podcastia netistä tai sitten saatan kuunnella musiikkia jostain netriradiosta tai Spotifysta. Musiikkisoitin jne voi olla taustalla ajossa tai etualalla.
* Saatan myös otta kävelylenkillää pari valokuvaa samalla kun muut sovellukset pyörii edelleen taustalla.
Käyttörapaus 4:
————————-
* taustalla on ajossa JoikuSpot, joka jakaa 3G-mobiililaajakaistani Wlan-verkoksi esimerkiski läppärille. Joikuspot siis on kokoajan yhteydessä internetiin ja tekee puhelimesta wlan-tukiaseman läppärille. JoikuSpot toimii taustalla häiritsemättä puhelimen normaalia käyttöä.
* aaman aikaisesti voin tehdä puhelimella muuta, kuten ottaa valokuvia, navigoida GPS:n avulla, soittaa puheluja, kuunnella musaa jne. Voin moniajon ansiosta pitää osan muistakin sovelluksista ajossa taustalla tarpeen mukaan. Puhelimen normaali muu käyttö ei haittaa nettiyhteyden jakamista wlan-verkoksi mitenkään, koska verkon jakaminen tapahtuu moniajon ansiosta taustalla.
Käyttötapaus 5:
————————-
Liikkellä olöessani saatan myös pitää kaikki nämä ajossa yhtäaikaa ja hyppiä ohjelmien väliä ilman, että nettiyhteydet katkeilee ja GPS-oaikannus lakaa jne..
* taustalla Skype
* taustalla Mirgggi IRC-clientti
* taustalla soi musa
* Käytän Ovi mapsia GPS-nabigointiin
* Saatran myös ajaa taustalla sovellusta, joka muistuttaa GPS-sijainnin ja kännykkäverkon tukiasemasolujen perusteella jostain tietystä asiasta. Eli voin tehdä muistiinpanoja, joista muistuitetaan kun tulen tiettyyn paikkaan.
Käyttötapaus 6:
————————-
Kun olen jossain tapahtumassa minkä haluan jakaa muillekin niin mulla on usein ajossa mm.
* IRC -clientti taustalla
* twitter-clientti ajossa taustalla
* käytössä Qik-sovellus, jolla voi striimata live-videota suoraan internetiin, eli voin kuvata livevideota jota muut voi sitten katsella netistä.
jne jne jne hbe
Eli kyllä niitä moniajosta hyötyviä puhelimen käyttötapoja on vaikak kuinka paljon.
> Eikö se riitä, että ääni ja muu tärkeä vuorovaikutteinen data tulee läpi (en
> ole tutustunut tarkemmin)?
Et tunnu oikein tajuavan, että ilman oikeaa moniajoa esimerkiksi iinternet-yhteydet katkeaa kun kun siirryt jostain nettiä käyttävästä sovelluksesta johonkin toiseen sovellukseen. Eli jatkuvaa yhteyttä netissä olevaan palvelimeen tarvitseva sovellus ei toimi taustalla ilman oikeaa moniajoa. Ihan sama pätee siihen, että vaikkapa kävelylenkkisi GPS-reittiä tallentava sovellus vaatii oikean moniajon toimiakseen taustalla. Jos alusta ei moniaja, niin tuollainen sovellus lakkaa tallentamasta GPS-reittiä heti kun siirryt johonkin toiseen sovellukseen. Vastaavia esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon.
> Kännyköissä “todellinen” moniajo on aivan tarpeeton akun- ja
> resurssiensyöjä, kun asiat on mahdollista hoitaa säästeliäämminkin.
Toi on sitä Applen faneilleen syöttämään roskaa millä koetetaan peruistella moniajon puutetta. Mihinkään todelliseen faktaan toi vääite ei perustu. Moniajo ei kuluta resursseja tai akkua mitenkään merkittävästi. Symbianpuhelimet on moniajanut täysin aina 2000-luvun alusta lähtien. Jos se kerran on onnistunut täysin hyvin vanhemmilla ja huomattavastipinempiresurssisilla puhelimilla kuin iPhone niinn on se nyt jumaliste kumma, jos se moniajo muka on liikaa iphonelle. Sitäpaitsi Nopkian Symbian-älypuhelinten akun kesto on tyypillisesti ollut selvästi iphonea parempi. Eli moniajavien Symbian-’älypuhelinten akunkesto on ollut selvästi patrempi kuin iphonen joka ei moniaja.
@Niklas
> Itse asiassa kansion luominen menee tismalleen noin kuten sanoin aiemmin.
> On taas aivan eri asia, luotko kansion puhelimen sisäiseen muistiin tai
> muistikortille.
Eikä mene, eikä sillä kyllä itseasiassa ole mitään eroa luoko sen kansion puhelimen muistiin vai muistikortille. Pitääkö mun tehdä sulle video siitä miten homma toimii S60 5th edition kosketusnyttöpuhelimilla?
Tässä nyt kuitenkin uudestaan:
* Siirry siihen kansioon, jonka alle haluat tehdä kansion
* Valitse valikosta: ”järjestele” -> siirryt valikon järjestelytilaan
* Valitse valikosta ”uusi kansio” -> ruudulle avautuu dialogi johon voit kirjottaa kansion nimen
* Kirjoita kansion nimi
* Paina ok-nappia, jollon kansio luodaan.
* Nyt voit esim järjestellä kuvakkeita, luoda lisää kansiota jne, tai voit poistua järjestely tilasta valitsemalla ”valmis”
Eli homma menee just niin kuin minä sanoin , jos haluat nolata itsesi ja väittää edelleen bastaan niin voin toki tehdä videon sulle.
> Joten höpön löpön äläkä itse yritä vääristää asioita.
Sinä se tässä vääristelet.
> Oletko nyt tyytyväinen? Miten niin “Nimeä kansio” valikkokohtaa ei siis ole
> olemassakaan? “Nimeä kansio” tai “Kansion nimi:” – sama asia. Kohta
> nimenosaisesti on siis olemassa.
Eikä varmasti ole sellasta valikon kohtaa. Nimen kirjottaminen tapahtuu tekstinsyöttödialogissa, johon voi kirjotta sen nimen.
> Symbianin tapa on kaukana intuitiivisestä. Se on ikivanha tapa luoda kansio
> ja suoraan 90-luvulta.
No toi nyt on ihan naurettavaa. Ai että se on huono sen takia, että sitä on käytetty jo pitkään? Millä ihmeen perusteella? Sinä siis meinaat, että asioiden tekemiseen pitää kehitellä uusi taopa vain sen takia, että tapa olisi uusi? Minusta noin ei pidä tehdä, jos väkisin lähtee tuolla periaatteella asioita muuttamaan, niin ei ole olemassa mitään takeita siitä että uusi tapa olisi jotenkin parempi kuin vanha.
> En ymmärrä, mitä epäloogista tuossa iOS:n tavassa oikein on
No se on sitten ihan sinun oma ongelmasi.
> Uusia asioita on hyvä oppia tässä elämässä.
Tottakai, mutta uusia asioita ei opidä kehitellä vain sen takia että pitää olla jotain uutta. Usein koetellut ja hyväksitodetut vanhemmat tavat on parempia kuin uudet väkisin väännetut viritykset kuten toi iphonen kansioiden luonti.
> Jos todella olet noin kaavoihin kangistunut, että haluat luoda kansiosi tuolla
> ikivanhalla tavalla, niin se on sitten oma asiasi.
Toi ikivanhasta puhuminen on ihn naurettavaa. tolatavalla puhuu lähinnä teinit, jotka haluaa vättämättä aina tehdä asiat eritavalla kuin aikuiset.
Itse omistan samaisen 5800XM, joten miksi ihmeessä tekisit videon siitä, minkä näen omin silmin?
Niin, ja tekstiäsi en tule lukemaan. Täyttä höpön löpöä oli ensimmäiset kaksi lausetta joten miksi vaivautuisin lukemaan.
> Niin, ja tekstiäsi en tule lukemaan.
Aha, no sitten sun on parempi myöskin olla selittämättä yhtään mitään omaa puppuasi jos et kerran lue.
> Täyttä höpön löpöä oli ensimmäiset kaksi lausetta
No ei kyllä ollut, itse yrität vääristellä asioita.
> joten miksi vaivautuisin lukemaan.
No etpä tunnu kovin hyvin sitä luuriasi tuntevan.
Kyllä, tunnen luurini aivan tarpeeksi hyvin. Niin hyvin, etten malta päästä siitä eroon.
>etten malta päästä siitä eroon
etten malta odottaa päästä siitä eroon jopa
Tässä on erään kesäpäivän kuvaus käyttötapauksena jota olen käyttänyt esimerkkinä ennenkin kun jotkut on väittänyt ettei moniajosta muka ole hyöty älypuhelimessa.
* Lähdin kotoa Espoosta joskus enaamupäivästä. Kotoa lähtiessäni irrotin täyteen ladatun puhelimen laturista.
* Lähdin dösällä helsingin puolellelle Helsingin keskustaan. Matkalla mulla oli kokoajan kännykässä taustalla ajossa Skype ja Mirggi IRC-clientti. Lisäksi mulla taisi olla taustalla ajossa Nokia Sports Travker. Lisäksi kuuntelin koko matkan mp3-musaa.
.
* Helsinkiin päästyäni menin erääseen ulkoilmatapahtumaan. Siellä mulla oli edelleen kännykässä IRC ja Skype taustalla ajossa. lisäksi mä otin tukun valokuvia ja striimasin pari videopätkää nettiin Qik:llä.
* Tapahtuman jälkeen mulla ei ollut kiire mihinkään ja jäin pyörimään sinne helsingin keskustaan,
* Istuin muutaman tunnin Espan opuistosa. Siellä ollessani mä irkkasin puhelimella, puhin soitin pari Skypepuhelua ja vastasinkin johonkin tulevaan puheluun. lisäksi mä katselin uusimmat uutiset livevideostriiminä Franmce24 uutiskanavalta, katselin joitakin muitakin videoita ja surffasin selaimella webissä. Koko sen ajan puistossa mulla oli useita sovelluksia yhtäaikaa asjossa. Esim uustisia ja videoita katsoessani mulla oli edelleen IRC-auki ja skype käynnissä. Sillon kun surffasin webissä oli myöskin irc, skype ja musiikkisoitin ajossa taustalla.
* Bielä kymmenen aikoihin illalla mä istuin manskulla Bajersin terassilla ja irkkasin siellä, katsoin taas uusimmat uutiset striiminä, surffasin webissä jne. Ja edelleen oli useita sovelluksia käytäss’ä yhtäaikaa.
Mahtaa melko onnetonta elämä olla, jos kaikkeen pitää olla yhteydessä netin kautta. Olitko siis yksin koko illan? Eikö olisi ihan kohteliasta jättää se puhelimen räpelöinti toisaalle, jos on ihmisseurassa?
Mahtaa melko onnetonta elämä olla, jos kaikkeen pitää olla yhteydessä netin kautta. Olitko siis yksin koko illan? Eikö se olisi ihan kohteliasta jättää se puhelimen räpelöinti toisaalle, jos on ihmisseurassa?
Mitähän se ensinnäkin sinulle kuuluu kenen kanssa minä olin, mutta kerrotaan nyt että en ollut yksin.
Sulla ei taida oikeen olla enää mahdollisuuksia väittää vastaan, joten alat mennä henkilökohtasuuksiin?
Sitäpaitsi miksi ostaa älypuhelin, jos sen mahdollisuuksia ei hyödynnä? Jos sulle riittää musan kuun telu, kalenteri jne niin sitten suosittelen ostamaan ihan operuspuhelimen.Ei ole mitään järkeä ostaa mitään älypuheklinta, jos senm ominaisuuksia ei käytä.
@Niklas
> Kyllä, tunnen luurini aivan tarpeeksi hyvin
No ei siltä kyllä vaikuta.
Ei kyllä todellakaan vaikuta, että itsekään tiedät mistä puhut. Väität kyseistä puhelinta intuitiiviseksi? Höpön löpön.
Itse tunnut pitävän intuitiivisena sellasia sioita, jotka ei sitä ole.
Ei saakeli mitä settiä 😀 ei voi ku repeillä, miksuh löysi uuden uhrin
Mitäs täällä??!?!?!? Kyllähän sen kaikki huomaa tosta aloitusviestistä, että tällä miksulla oli ainoa missio tulla haastamaan riitaa ja ärsyttämään ihmisiä ja nähtävästi yksi on tarttunut koukkuun