Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia raportoi tänään toisen vuosineljänneksen tuloksensa. Yhtiö kertoo liikevaihdon nousseen yhdellä prosentilla vuodentakaisesta ollen 10 miljardia euroa. Osakekohtaiseksi tulokseksi muodostui 0,11 euroa, joka on 27 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän.
Matkapuhelimia yhtiö myi toisen neljänneksen aikana 111,1 miljoonaa kappaletta, joka on kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuoden 2009 toisella neljänneksellä ja kolme prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Älypuhelimien ja mobiilitietokoneiden myynti kohosi vuodentakaisesta 42 prosentilla 24 miljoonaan myytyyn laitteeseen.
Nokian kännyköiden keskihinta laski viime neljänneksestä eurolla. Nyt valmistajan puhelin maksaa keskimäärin 61 euroa.
Markkinaosuutensa yhtiö arvioi pysyneen viime neljänneksen 33 prosentissa.
”Merkittävistä edelleen jatkuvista kilpailuhaasteista huolimatta päätimme toisen vuosineljänneksen tilanteeseen, jossa meillä on monia syitä olla optimistisia tulevaisuutemme suhteen. Maailmanlaajuiset matkaviestinmarkkinat ovat jatkaneet tervettä kasvuaan, jonka vetureina ovat eräät vähemmän kypsät markkinat, joilla Nokialla on vahva asema. Rohkaisevaa on myös matkapuhelinliiketoimintamme vankka suoritus vuoden 2010 toisella neljänneksellä, mitä on edistänyt parantuva edullisten laitteiden valikoimamme.
Jatkamme älypuhelinten tuotevalikoimamme uudistamista. Uskomme, että ensimmäisen Symbian^3-laitteemme Nokia N8:n käyttäjäkokemus on parempi kuin minkään aiemman Nokian älypuhelimen. Nokia N8:aa seuraavat pian muut Symbian^3 -älypuhelimet. Olemme vakuuttuneita siitä, että nämä laitteet laajentavat sekä Symbian-ohjelmistoalustan vetovoimaa että kattavuutta ja aloittavat Nokian paluutaistelun älypuhelinmarkkinoiden korkeamman hintaluokan menestyjäksi”, kommentoi toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Muita mielenkiintoisia poimintoja Nokian tulosjulkistuksesta:
- Ovi-palveluiden käyttö yleistyi edelleen, ja esimerkiksi ilmaisen Ovi Maps-navigointipalvelun oli yli 17 miljoonaa ihmistä ladannut puhelimeensa vuoden 2010 toisen neljänneksen loppuun mennessä.
- Ovi Kaupassa on Nokian suosituimpiin matkaviestimiin tarjolla yli 13 000 sisältönimikettä (mukaan lukien sovellukset). Latauksia tehdään päivässä yli 1,7 miljoonaa kappaletta.
- Nokia jatkoi Ovi-palveluiden laajentamista eri markkinoille, ja esimerkiksi toi rajoittamattomat musiikinlatauspalvelunsa Kiinaan ja Intiaan, sekä laajensi Ovi Life Tools -tieto- ja viihdepalvelut Kiinaan.
- Nokia otti merkittävän askeleen Ovi-palveluiden jalansijan laajentamiseksi Internetissä julkistaessaan Yahoo!n kanssa maailmanlaajuisen strategisen yhteistyösopimuksen: yhtiöt hyödyntävät toistensa sähköposti-, pikaviestipalvelu- sekä paikkatieto- ja navigointipalveluvahvuuksia.
- Myynti Pohjois-Amerikassa laski vuodentakaisesta 19 prosentilla.
Lisätään uutiseen vielä:
Nokian älypuhelinten myynti kasvoi rajusti verrattuna viimevuoden toiseen neljännekseen. Nokian älypuhelinten myynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 24.5 miljoonaan myytyyn älypuhelimeen verrattuna vuoden 2009 toisen neljänneksen 16.9 miljoonaan myytyyn älypuhelimeen. Eli Nokian älypuhelintebn myynti kasvoi noin 7.6 miljoonalla kappaleella, joka tarkoitata nopin 42% kasvua viimevuoteen verrattuna. Tämän vuoden eneimmäiseen neljännekseen verrattuna ’älypuhelinten myynti kasvoi noin 3 miljoonalla kappaleella.
Ohops, sehän olikin mainittuna uutisessa, meni jotenkin ohi silmien.
Aika uusia silmälasiresepti, kuten tuli aikaisemmin sinulle jo sanottua? Taisi mennä minun kommenttini myös ohitse? Käypä lukaisemassa, besserwisser.
@ jake
> Aika uusia silmälasiresepti, kuten tuli aikaisemmin sinulle jo sanottua? Taisi
> mennä minun kommenttini myös ohitse? Käypä lukaisemassa, besserwisser.
Jumaliste mikä idiootti sä olet.
@ Jake
Ja mikä ihmeen sun kommenttisi? Eihän tässä keskustelussa mitään sun komenttiasi ole, ainoastaan toi sun idioottimainen pään aukomisesi. Ja jos nyt meinaat jotain muuta sivustoa niin, jos kommenttisi on tuota ala-arvoista tasoa sielläkin niin miksi helvetissä minä vaivautusin moista paskaa lukemaan?
@ Jake
Niin ja jos sulla ei ole mitään järjekämpää sanottavaa kuin vain ääliömäistä päänaukomista ja riidanhaastamista niin pidä se leipäläpesi tukossa sitten.
Millähän laitteilla Nokia on tämän tuloksen saavuttanut? 😛 Eihän sieltä ole tullut mitään kunnollista vielä. (Paitsi ehkä e-sarjalaiset e72 ja e52!)
t. MeeGo laitetta odottava N900 nörd
Oletko sattunut huomaamaan, että Nokia myy edullisia älypuhelimia aika kovaa tahtia? Kalliimmissa malleissa menee sitten huonommin, sen huomaa myös siitä, että myytyjen puhelinten keskihinta laski edelleen ja on nyt muistaakseni 61 tai 62 €, jos nyt oikein muistan.
Toivottavasti Nokia saisi nyt kunnolla nostetta kalliimpiinkin malleihin, jotta saataisiin tuloskin nousuun! Kalliimmilla puhelimilla kun tehdään paremmin rahaa, kun katteet ovat paremmat.