Ohjeita MobiiliBlogissa kommentoiville

Viime kuukausina MobiiliBlogin kommenttien määrä on kasvanut huimasti. Tämä on iloinen asia, mutta harmillisesti se on tuonut mukanaan myös muutamia ikäviä seikkoja. Kommenteissa mennään toisinaan henkilökohtaisuuksiin ja itse uutisen sisältö jää toissijaiseksi. Muutamat henkilöt ovat lisäksi innostuneet käyttämään hyväkseen toisten nimimerkkejä kommenttien sekoittamiseksi.

WordPress-julkaisualustan ”ominaisuuksiin” kuuluu, että omaa nimimerkkiä ei saa suojatuksi, vaikka sen erikseen sivustollemme rekisteröi. Näin ollen suosittelenkin lämpimästi kaikkia hankkimaan itselleen oman avatarin osoitteessa http://en.gravatar.com/. Sen myötä muille lukijoille käy selväksi kuka on kyseessä, vaikka samoja nimimerkkejä olisikin useita. Avatarit toimivat myös monilla muilla sivustoilla ja perustuvat kommenteissa käytettyyn sähköpostiosoitteeseen.

Kommenttien sisällön osalta toivoisin jatkossa siistimpää ja asiallisempaa kieltä. Negatiivisia asioita saa tuoda reippaasti esille, mutta henkilökohtaisuuksien sijaan ne olisi hyvä perustella.

Onneksi ongelmat koskevat vain pientä osaa käyttäjistämme. Suurin osa kommenteista on asiallisia ja hyvin perusteltuja sekä uutiseen lisäarvoa antavia. Kiitos niistä!

1 kommentti

  1. Loistavaa…toisinaan meinaa olla masentavaa lueskella kommentteja kun niissä ei ole mitään itse uutiseen liittyvää. Tämä oli todella hyvä pointti teiltä…kannatetaan!

Kommentointi on suljettu!