Huhtikuussa julkistetun Nokia N8:n rantautuminen kauppoihin venynee aivan syyskuun loppuun, jos on uskominen tunnettua venäläistoimittaja Eldar Murtazinia. Venäläisguru väittää uutuuspuhelimen saapuvan Euroopan keskeisille markkinoille syyskuun lopussa, tarkalleen 25. päivä. Luurin hinta tulee pyörimään Murtazinin mukaan 460 ja 475 euron välissä.
Varsinaisesti Nokia N8:n saapuminen kauppoihin ei ole myöhästymässä, sillä valmistaja lupasi julkistuksen yhteydessä sen myyntiin heinä-syyskuun aikana. Markkinoilla toivottiin ajankohdan sijoittuvan kuitenkin lähemmäs kesää kuin syksyä, joten pienoisena pettymyksenä Murtazinin arviota voitaneen pitää.
Nokia N8 on suomalaisvalmistajan ensimmäinen Symbian^3-pohjainen älypuhelin. Sen keskeisimpiin ominaisuuksiin kuuluu 12 megapikselin kamera, jolla voi tallentaa 720p-tason videokuvaa.
Linkkivinkistä kiitokset Chrisille!
Lähde: habrahabr.ru