Maailman kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja LG painii ongelmien kanssa älypuhelinmarkkinoilla. Yhtiön älyluurit eivät ole tehneet kauppaansa kilpailijoiden tavoin. Myynti on painottunut tappiollisiin peruspuhelimiin, jotka painoivat matkapuhelinyksikön tuloksen huhti-kesäkuussa 119,6 miljoonaa wonia miinukselle.
Korealaisvalmistaja pyrkii kääntämään älypuhelintensa myynnin kasvuun jo kuluvan vuoden aikana. Tavoitteena on myydä kuusi miljoonaa älypuhelinta vuonna 2010. Tavoitteeseen pyritään noin 20 eri mallin avulla, joista 15 tulee perustumaan Google Android -alustaan. Loput malleista luottaa Microsoftin mobiilijärjestelmään.
Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan LG:n osuus älypuhelinmarkkinoista oli toisella vuosineljänneksellä vain 4,8 prosenttia. Vaikka yhtiö saavuttaisikin nyt asettamansa tavoitteen, se vastaisi vain 30 prosenttia Samsungin älypuhelinmyynnistä.
Korealaisvalmistajan aikomuksena on lisäksi supistaa kovasti paisunutta puhelinmallistoaan. Yhtiö julkaisi viime vuonna 145 eri puhelinta, mutta kuluvan vuoden aikana LG aikoo vähentää mallien määrän 70 kappaleeseen. Tämä auttanee myös tappioiden leikkaamisessa.
Lähde: UnwiredView