Uudet tiedot huhutusta Nokia C6-01:stä hämmentävät

Heinäkuussa verkkoon Nokian Hollannin osaston kautta vuotaneen Nokia C6-01:n uskottiin olevan QWERTY:llä varustettu kosketusnäyttöpuhelin, jonka ominaisuudet vastaisivat pitkälti C6-mallia. Tuoreimmat huhut väittävät kuitenkin jotain aivan muuta ja antavat hyvin ristiriitaisen kuvan tästä tulevasta uutuudesta.

Huhujen mukaan kyseessä olisi perinteinen kosketusnäyttöpuhelin ilman fyysistä QWERTY-näppäimistöä. Aikaisemmista tiedoista poiketen laitteen pitäisi perustua uuteen Symbian^3-alustaan, vaikka alkuperäisen huhun mukaan se olisi C6:n tavoin luottanut Symbian^1-järjestelmään. Puhelimen muita ominaisuuksia olisivat kuvien perusteella kahdeksan megapikselin kamera ja LED-kaksoissalama.

Nokia C6-01:n julkistusajankohdasta ei ole vielä arvioita. Virallistaminen voinee tapahtua Nokia World 2010 -tapahtumassa syyskuun puolenvälin tienoilla.

Lähde: Engadget