Avoimen lähdekoodin sovelluksista tunnettu Mozilla on julkaissut alpha-version Firefox-selaimen seuraavasta kehitysaskeleesta. Kyseinen testiversio toimii sekä Google Android -pohjaisilla puhelimilla että Nokia N900:lla. Se on ensimmäinen alpha-tason julkaisu Googlen mobiilialustalle.
Tuore alpha-versio keskittyy eritoten tehokkuuden ja nopeuden parantamiseen. Tavoitteeseen on pyritty uusilla tekniikoilla, jotka kantavat nimiä Electrolysis ja Layers.
Electrolysis-teknologia parantaa käyttöliittymän reagointia käyttäjän toimiin. Sen myötä käyttöliittymäelementit ladataan kokonaan omassa prosessissa, jonka ansiosta esimerkiksi raskaan sivun renderöinti ei hidasta käyttöliittymää.
Tulevassa beta-versiossa mukaan saadaan myös teknologia nimeltään Layers. Sen kehutaan nopeuttavan sivustojen rullaamista, zoomaamista, animaatioita ja videoiden toistamista. Tekniikka tulee hyödyntämään älypuhelinten rautakiihdytystä.
Selaimen alpha-versio on ladattavissa Nokia N900:lle ja Google Androidille (versiot 2.0 ja sitä uudemmat) täältä.
Lähde: The Mozilla Blog
Mjep mjep, perus perus. Tahmaa tahmaa edelleen käynnistäessä ja selaillessa. Ei tarjoa oikeastaan mitään syytä vaihtaa Maemon MicroB:stä tähän. Kummallista että nimi vaihtui (taas) Fenneciksi!